Aja! (2015) oli hirvittävä albumi. Sen oli tarkoitus olla leikkisää musiikin keinoilla kokeilua, mutta siitä tuli kuin 40 minuuttia keski-iän kriisiä, kun Maija Vilkkumaa työskenteli nuorekkaasti Sannin tuottajan kanssa.
1973 paljastaa soidessaan, miksi edellisen levyn piti tapahtua: se oli väistämätön tutkimusmatka, jonka varrelta Maija Vilkkumaa on löytänyt julmetun iskevän tasapainon rock-juuriensa räväkkyyden ja modernin tuotannon välillä.
Vilkkumaa laulaa todellisista asioista häpeilemättä ja saa kuuntelemaan itseään, sana sanalta. Pian 50-vuotias laulaja-lauluntekijä käyttää biisiensä soundeissa massiivisia biittejä tai suomirockin runttaavimpia riffejä. Vilkkumaa on täysin oman musiikkinsa valtias ja kaikesta huokuu itsevarmaa energiaa.
Betty Draper on sanoiltaan viiltävä ja soundiltaan stadionluokan sävellys. Kids Of 88 leikittelee komeasti rockin ja rytmimusiikin välillä täydellisen iskevällä symbioosilla. Hittejä löytyy lähes levyn täydeltä, huteja vain muutamia.
1973 voisi olla paras Vilkkumaa-albumi ikinä. Tämän estävät lähinnä Jos oisin mies -renkutus ja laahaava Ulkomusiikilliset syyt. Levy on muutenkin parhaimmillaan silloin, kun Vilkkumaa vastaa biiseistään täysin itse.
