MAIJA VILKKUMAA: Meikit, ketjut ja vyöt

Maija Vilkkumaan musiikissa parasta on se, että hän on omalla tavallaan täydellisen pop. Maijalla on lisäksi erittäin tunnistettava tyyli tehdä laulumelodioita ja rakentaa biisejä. Vaikka säkeistö olisi iskelmää, kuten sinkkubiisissä Noinko vaikeeta se on, tai raskaampaa rokkia, kuten Ingalsin Laurassa, kertosäkeessä otetaan käyttöön se sama huoleton popmelodia, mikä tuli tutuksi jo Satumaa-tangossa ja Tähdessä. Ja se on tässä tapauksessa ehdoton ansio. Rakenteellisesti monipuolisten biisien suurin yhteinen nimittäjä onkin juuri kertosäkeet, jotka tekevät tästä levystä yhden suuren Vilkkumaa-kokonaisuuden. Onkin jännä huomata, että levyn erottuvin kertosäe on Totuutta ja tehtävää -biisin erittäin simppeli stadionkerto, jota yleisö voi hoilata mukana seuraavassa Puhdas elämä lapselle -konsertissa. Siihen liittyen Maija sanaileekin ironisesti lööppijulkisuudesta kertovassa Suomen neito -kappaleessa: "Ja toisin kuin moni/mä en ole mikään pummi/mä olen työteliäs, tyylikäs ja klinikan kummi".
Ingalsin Laurassa Maija tiivistää levyn teeman. Hän käyttää Lauraa vertauskuvana siitä kiltistä tytöstä, jonka maailma hyväksyisi, mutta johon hän ei halua taipua. Yksilön vapaudesta ja yhteisön edessä tinkimisestä kertoo oikeastaan koko levy. Ideatasolla biisit ovat toisinaan hieman kömpelöitä, kuten Europolin hyväksi vanhojen ystävien kustannuksella työskentelevistä ihmisistä kertova Se pistää ajoittain itkemään. Sen sijaan yksittisinä lauseina ja säkeistöinä Maijan tekstit toimivat hienosti. Levyn tekstien viehätys johtuu pitkälti siitä, että Maija kiinnittää selvästi huomiota siihen, miltä sanat kuulostavat. Hän käyttää paljon kekseliäitä loppusointuja sekä erikoisempia sanavalintoja. Hyvä esimerkki tästä on Prinsessa Jään säe "koska maireus on naurettavaa", jossa maireus on sanavalintana hieman omituinen, mutta yksinkertaisesti kuulostaa hyvältä. Kielikuvat ovat toisinaan turhankin omaperäisiä, kuten ihmisen vertaaminen rikkinäiseen uudenvuoden sähikäiseen, joka polttaa sormet, mutta ei tuo iloa. Levy on suurimmaksi osaksi kekseliäästi sovitettua poppia, joka tuo mieleen onnellisuuspillerikuurille pistetyn Garbagen, eikä levyltä löydy kuin muutama tylsempi raita. Piristävimmät biisit ovat keinuva valssi Yksin huudat sun yöt sekä Marjo Leinosen upeasti duetoima Ilosanoma, joka kuulostaa enemmän Leinosen omalta yhtyeeltä Ballsilta. Meikit, ketjut ja vyöt on alusta loppuun tuttua Vilkkumaata kiitettävän monipuolisesti varioituna.