MARKO HAAVISTO JA POUTAHAUKAT: Kunpa tietäisitkin

MARKO HAAVISTO JA POUTAHAUKAT
Kunpa tietäisitkin
Pyramid

Voi hitto vieköön, kuinka suvereenisti rautalankaiskelmän oma pelastusarmeija lyökään rumpuaan heti kättelyssä sekä Jyrki Telilän purevilla kitaraliideillä ja suullisen sulavasti todistamaan nousevan Marko Haaviston henkistyneillä sanoilla.

Rumpu soi jatkaa suoraan siitä, mihin Mies vailla menneisyyttä -elokuvan loistava avainkappale Paha vaanii feidasi. Eikä kyseessä ole pahainen hitin hiilikopio, vaan vieläkin palavammalla rytmisellä kiihkolla ja pelastuksen sanomalla roihuava twist-kiidätys. Muusikon tiekirkossa eli keikkabussissa eletään muitakin omaperäisen hartaita hetkiä, kuten erittäin hieno, melodisesti kolmivaiheinen elämänballadi Liian kesy cowboy tai äidille osoitettu vilpitön telepatiatuokio Kunpa tietäisitkin lavean tien päältä. Kaavamaiseksi Poutahaukkojen matkamelankoliaa ja oivallusten evankeliumia ei voi moittia. Haavisto hyödyntää kappaleissaan notkeasti ja vaihtelevasti 50- ja 60-lukujen melodista, soitannollista ja soundipoliittista kirjoa.

Iskelmien, rock'n'rollin, kantrin ja beat-popin elementit ovat tunnistettavia, mutta alati kulloisenkin sävelmän ehdoilla soivia detaljeja. Hyvä esimerkki on kauniisti soljuva "everybody's talkin"-säestys kappaleessa Älä tule sittenkään. Nasta ratsukomppi kopottaa nimeltään kansallis-kliseisessä, mutta tekstiltään syvällisessä Pohjolan yössä. Tuikein rokkivauhti kaasuttelee jukeboksin tuntumasta kaipuurallissa Tie tähtösiin.

Rautalankamiehillä on myös oma kohtaamisensa paholaisen kanssa samaan tapaan Charlie Danielsilla viuluineen Georgiassa. Piru ja pelimanni on verraton sanoitus ja sovellus sekä hauska herkkyystesti kitaristeille. Samaa näppäryyden juhlaa on koko levytys, jolla Haaviston erinomaiset riimit jutustelevat punnittuja mielikuvia kiinteänä duettona selkeitä säestyskuvioita ja pontevia puheenvuoroja suosivien kitaroiden kanssa.