MASTODON: Blood Mountain

Arvio julkaistu Soundissa 10/2006.
Kirjoittanut: Antti Mattila.
On vaikea ennakoida, mikä kaikki tulee Blood Mountainin jälkeen muuttumaan. Mikään ei ole uusia suuntia haistelevien bändien keskuudessa kuin ennen. Mastodon, jolta varastettiin jo Remissionin (2002) jälkeen, tarjosi kaikki ovet avanneella Leviathanillaan (2004) nouseville yhtyeille samaistumisen aihetta ja vanhoille tekijöille kateuden siemenen. Blood Mountainilla se esittää musiikkia, joka käy hätäisimmille uskonnosta.

Arvio

MASTODON
Blood Mountain
Reprise

On vaikea ennakoida, mikä kaikki tulee Blood Mountainin jälkeen muuttumaan. Mikään ei ole uusia suuntia haistelevien bändien keskuudessa kuin ennen. Mastodon, jolta varastettiin jo Remissionin (2002) jälkeen, tarjosi kaikki ovet avanneella Leviathanillaan (2004) nouseville yhtyeille samaistumisen aihetta ja vanhoille tekijöille kateuden siemenen. Blood Mountainilla se esittää musiikkia, joka käy hätäisimmille uskonnosta.

Ensin ei ymmärrä kuin sen, että jotain epätavallisen hienoa tapahtuu. Bändin rajattomat näkymät välittyvät kuulokkeisiin vain viidakkona, missä uskomattomia asioita rymistelee ohi, mutta koko maisema ei heti hahmotu. Pikkuhiljaa kappaleista putoilee koukkuja kuin liaaneja, joita pitkin kapuamalla pääsee kurkistamaan valoon. Näin älykkäästi rakennettua levyä ei ole tullut vastaan vuosikausiin.

Tietenkään Mastodon ei luota pelkkään matematiikkaan. Blood Mountain vaatii huomiota ja uppoutumista, mutta kaiken teknisyyden labyrintissakaan sitä ei ole hankala kuunnella. Se ei ole niitä kiekkoja, joita on muodikasta olla ymmärtävinään, vaan ryöppyävästä nuottitulvasta muodostuu kokoa ajan seinä, johon hakata päätä ja fiilistellä. Se on täysiverinen metallilevy, mutta kummallisella ja arvaamattomalla tavalla.

Brann Dailorin rullaavat rumpukompit ja riemastuttavan verevät fillit sekä Brent Hindsin ja Bill Kelliherin epäsovinnaiset kitarariffit värittävät sointia niin, ettei pysty tarkkaan sanomaan, minkälaisista tyylilajeista Mastodon ammentaa. Blood Mountain nostaa hikiset soittajapojat ja raavaan, rehellisen työn uuteen kukoistukseensa, vaikka onkin kuin ydinfyysikko työmiehen haalareissa.

Tässä on vuoden vaikutusvaltaisin albumi.

Lisää luettavaa