Suomen kielestä ei löydy laatusanaa kuvaamaan jousia, jotka avaavat Melody Gardotin toisen albumin. Ylellinen ja hienostunut lienevät lähimpänä. Englanniksi ne ovat äärimmäisen “lush”. Suomalaisen rocklehdistön alkuaikoina My One And Only Thrill olisi luokiteltu vähätellen kutumusiikiksi. Onneksi elämme nykyisin avarampia aikoja.
Avausraita Baby I’m A Fool edustaa kaikkein fiineintä Melody Gardotia. Jos sovitus tuntuu liioitellulta, kannattaa hypätä kolmanteen lauluun Who Will Comfort Me, jossa ilmavaan jatsitteluun sulautuu tukahdutettua tuskaa ilmentävä blues. Pinta ei paljon värähtele, mutta sen alla myllertävät tunteet, joiden kanssa ei ole leikkimistä.
Gardot olisi helppo rinnastaa esimerkiksi Norah Jonesiin, mutta silloin ylellisyysaspekti jäisi huomiotta. Vertailukohdat täytyy hakea puolen vuosisadan takaisista laulajattarista: Peggy Lee, Julie London, Anita O’Day. Gardotin erottaa menneisyyden viileistä superblondeista se, että hän säveltää ja sanoittaa hienot laulunsa itse.
Toivon, että Melody Gardot säästyisi kirkkaimmilta spottivaloilta ja saisi jatkaa musiikin tekemistä suhteellisen rauhassa. Laulajattaren lahjakkuus ja kauneus ennustavat kuitenkin toisenlaista tulevaisuutta. Lisäksi hänen henkilöhistoriaansa kuuluu sopiva tragedia: toipuminen lähes kohtalokkaasta onnettomuudesta, josta kävelykeppi muistuttaa edelleen.
