MOBY: Last Night

MOBY
Last Night
Mute

Last Night -albumista tulee mieleen Manhattanilla asuvien nelikymppisten miljonäärien musiikkikerho, jonka jäsenet kokoontuvat yhtenä iltana viikossa tekemään omaa levyä. Mitäpä muutakaan niillä kuultaisiin kuin välähdyksiä vuosien takaa?

Blues-sämplejen ja hotellien taustamusiikin jälkeen Moby on palannut nuoruutensa dance-musiikin pariin. Laittakaapa silmänne hetkeksi kiinni ja kuvitelkaa itse: ravepianon raivostuttavaa kalkatusta, ”sielukasta” naislaulua, äänikuvan laidasta toiseen pyyhkiviä syntesoijamattoja, ecstasy-tabletteja, lasermiekkoja, neonvärejä ja pyöräilyshortseja. Last Night -levy tarjoaa siirtymän aikaan ja paikkaan, minne en ole koskaan kaivannut takaisin. Tuskin liioittelen väittäessäni, että lähemmäksi helvettiä pääsee vain Teräsbetonin keikalla.

Mobyn oman määritelmän mukaan Last Night -albumi on kuin tuntiin tiivistetty dj-ilta. Minä sanoisin sitä otteen todellisuudesta menettäneen supertähden epäonnistuneeksi nostalgiatripiksi. Vuonna 1989 ihmisillä oli sentään hauskaa. Tämä levy on vain masentava.

Ajamalla viikonloppuna metrolla Brooklyniin tai soittamalla James Murp­hylle selviää helposti, mikä meni tällä kerralla vikaan.