MOBY: Hotel

Ilmeisesti Moby on jonkun hotelliketjun vakioasiakas. Millään muulla tavalla eivät hänen käyttämänsä yleistykset hotellihuoneista täysin anonyymeina tiloina ole selitettävissä.

Mobyn uusi musiikki sen sijaan on varsin persoonatonta. Hän on hylännyt erityisesti Play- mutta myös 18-levyllä (1999 ja 2002) käyttämänsä arkistosamplet sekä mojovat rytmit ja korvannut ne viileällä 80-luvun estetiikalla. Levyn syke on suora ja itsestäänselvä. Mobyn äänessä ei ole välittömästi tunnistettavia piirteitä ja hänen usealla raidalla laulava ystävänsä Laura Dawn käy "herttaisen" ja "kuulaan" naislaulajan prototyypistä. Ja kun tälle tielle on lähdetty, mainittakoon vielä, että levy on liian pitkä ja useimmat sen kappaleet kiusallisen keskinkertaisia.

Musiikintekijänä Moby on luonteeltaan lainaaja. Animal Rights -levyn (1996) punk rock sujui automaattiohjauksella, mutta kun hänen odotetaan kirjoittavan oikeasti omia biisejä, ovat tulokset korkeintaan välttäviä. Kutsuvasti alkava Raining Again jää puolitiehen, kaipaamaan tehokasta kertosäettä. Spidersin kertosäemelodia puolestaan viittaa suoraan kimallekauden Bowieen ja sitä seuraavan Dream About Men taustalla maalaileva kitarasoundi myöhempään "Heroes"-hittiin. Slipping Awayssa on kaikki klassikon ainekset, mutta Mobyn sormi menee noin kahden minuutin kohdalla suuhun ja homma jää kesken.

Jokin tässä levyssä kuitenkin viehättää. Kaiketi se, kuinka tavalliseksi ihmiseksi Moby sen myötä paljastuu. Luultavasti Hotel siis eksyy kuin huomaamatta soittimeen vielä useasti. Ja onhan Homeward Angel -instrumentaali albumille ihanan levollinen päätös.