THE MUTANTS: Voodoo Blues

Isebel´s Painin ja Sweetheartin rippeistä koottu The Mutants on tervetullut tulokas suomalaisen rockin kenttään, sillä se on jo nipullisella seiskatuumaisia singlejä luonut itselleen omannäköisen soundin. Vanha soittokokemus on hyödynnetty lähinnä rytmipuolen esilletuomisena. Yllättävämpää bändin albumissa on erkaantuminen huomattavan pitkälle bändin alkupisteestä, joka kuitenkin oli rock-vetoinen. Voodoo Blues painottuu eksoottiseen ja tummasti funkkaavaan soundiin, jota sähkökitara enemmänkin vain säestää. Pääosassa ovat perkussiot, urut ja saksofoni. Ihan perinteistä lattaria ei Mutants sentään vispaa, vaan pohjalla kummittelee edelleen 60-luvun rosoinen garage-henki.

Kunnianhimoisesti The Mutants on lähtenyt rakentamaan albumikokonaisuutta, sillä singleiltä tuttua hölmöilyä ei ole albumille kelpuutettu, vaan Voodoo Blues on pelkästään vakavasti otettava levy. Rakenteeltaan ja tunnelmaltaan se tuo mieleen 60-luvun blaxploitaatioleffat, joissa tissi vilahtaa ja nyrkki heiluu. Ehkä enemmänkin nousua ja laskua olisi tosin voinut mukaan sisällyttää, sillä instrumentaalimusiikkina The Mutants vaipuu liiankin herkästi taustalle.

Parhaimmillaan ollaan uhkaavaa ilmapiiriä huokuvassa Lumbagossa ja ilmiselvästi takaa-ajokohtauksen taustalle sijoittuvassa Stampede Caravanissa.

Kaikin puolin niin The Mutants kuin Voodoo Blueskin tuovat garage-estetiikkaan myös sen kauan kaivatun funkimman puolen, mutta hosumisen väistyttyä myös paljastuu soundin hienoinen ulkokultaisuus. Vaikka Mutantit varmasti tuntevat soittamansa musiikin historian, on myös selvää, etteivät he ole kyseisen musiikin parissa kasvaneet.