Black Francisin johtama Pixies oli ensimmäisenä elinaikanaan 1986-1993 särökitaraisen indierockin vaikutusvaltaisimpia bändejä. Kvartetin lopetettua Francis keskittyi soolouraansa niin kiivaalla julkaisutahdilla, että Pixiesin paluu tuntui vähintäänkin epätodennäköiseltä.
Alkuperäinen nelikko teki viimein comebackin vuonna 2004, mutta uutta albumia saatiin odottaa vielä vuosikymmen. Raskaan pettymyksen aiheuttanut Indie Cindy (2014) ei lopulta edes ollut ”oikea” pitkäsoitto vaan edeltäneen puolen vuoden aikana ilmestyneiden kolmen ep-levyn kooste. Head Carrier sen sijaan kuulostaa ensitahdeistaan lähtien täysipainoiselta Pixies-albumilta.
Paz Lenchantinin vakiinnutettua basistin pestinsä bändistä eronneen Kim Dealin seuraajana Pixies on jälleen tiivis, dynaaminen ja energinen itsensä. Head Carrier toimii monella tasolla hitaasti palavasta nimiraidasta aina Pixies-asteikolla Agentsilta maistuvaan loppukevennykseen saakka. Pophenkinen melodisuus ja murisevat kitarat ovat yhä biisien selkärankana. Lenchantin lunastaa paikkansa notkealla bassollaan ja tuomalla merkittävän lisän yhtyeen lauluosuuksiin ja -harmonioihin.
Head Carrier on albumi, jolla Indie Cindyn voi antaa anteeksi ja jolla Pixiesin olisi pitänyt tervetullut paluunsa kruunata.
