Dimmu Borgir -kitaristi Galderin alkuperäisenä yhtyeenä tunnettu, sittemmin sooloprojektiksi kutistunut Old Man’s Child on jälleen herätetty henkiin muutaman vuoden hiljaiselon jälkeen. Tällä kertaa ei kuitenkaan ole lupa odottaa sitä pahiten väljähtänyttä melodista blackmetalia, vaan Verminiin (2005) huipentunut epäonninen ideaköyhyys on vihdoin saatu karistettua jaloista, ainakin osin.
Slaves Of The World on rönsyilevä paketti toisiinsa löyhästi liittyviä musiikillisia ajatelmia, joista suurin osa voidaan niputtaa melodisen blackmetalin asuun puettuun death- tai thrashmetaliin. Sinällään se ei tarjoa mitään uutta – onhan mainittu konsepti jo reilut kymmenen vuotta vanha – mutta tapahtumien määrä itsessään on niin runsas, että levyä on pakko kuunnella erityisellä mielenkiinnolla. Kun ajoittain yltyvä kikkailu pysyy vielä sopivasti aisoissa, ei Slaves Of The World aiheuta missään käänteessä samanlaista vitutusta kuin monessakin mielessä muuten läheltä liippaava Borknagar.
Ja vaikka Galderin tuoreimpia aikaansaannoksia olisikin (syystä) kiusallisen vaikea olla vertaamatta nykymuotoiseen Dimmu Borgiriin, pilkahtaa Slaves Of The Worldissa silloin tällöin myös debyyttilevyn (Born Of The Flickering, 1995) viaton intuitiivisuus.