Osmo Ikosen salskea hahmo on heilunut viime aikoina taajaan telkkarissa euroviisukarsintoja myöten. Anna Abreulle lauluja laatinut ja Sunrise Avenuen keikoilla koskettimia soittanut Ikonen kertoo pyrkivänsä tekemää soulilla maustettua hyvää yleispoppia. Tampereen Klubin akustisella kimppakeikalla Tuomon ja Jannan kanssa Ikonen jätti itsestään myönteisen kuvan, vaikka oli laulajana kolmikon persoonattomin.
Ensilevyllään Ikonen soitti kaiken itse, mutta jakaa nyt vastuuta liki kymmenhenkiselle bändille, johon kuuluvat muun muassa rumpali Mikko Kaakkuriniemi ja pasunisti Ilmari Pohjola. Hyvät taustalaulajat löytyvät omasta perhepiiristä. Ammattitaito ja tietty järkevä tasapainoisuus kuuluvat sävellyksissä, soitossa ja sovituksissa. Meininki on jäntevää, muttei kovin riehakasta tai koskettavaa.
Johtuneeko Ikosen tietoisesta suuntautumisesta popin valtavirtaan, mutta levyltä tuntuu puuttuvan jotakin. Vai onko sillä liikaa sitä, minkä vuoksi euroviisut ja Sunrise Avenue eivät kiinnosta tippaakaan? Joka tapauksessa vaikutelma on sama kuin Huban jälkimmäisen albumin kanssa. Musiikki on kaikin puolin pätevää, mutta on vaikea keksiä, miksi sen pariin palaisi pikaisesti uudestaan.