QUEENS OF THE STONE AGE: Songs For The Deaf

QUEENS OF THE STONE AGE
Songs For The Deaf
Interscope

Olosuhteet Songs For The Deafia tehtäessä olivat tyystin toisenlaiset kuin yllätysmenestys Rated R:ää työstettäessä. Villi päihdeoodi Feel Good Hit Of The Summer oli virallinen kesäbiisi suvena 2000 ja mediat ympäri maailman ottivat aavikkojytäorkesteri Kyussissa vaikuttaneet kitaristi-laulaja-biisintekijä Joshua Hommen sekä basisti-yleissekoilija Nick Oliverin hörhöilyt omikseen. Monille Rated R:n käänteentekevät linjaukset raskaan riffirockin ja popsävyjen luontevasta yhtenäistämisestä jäivät sen varjoon, kuka oli käyttänyt mitäkin narkoottista ainetta ja kuinka paljon. Rated R:llä Queens Of The Stone Age pääsi iskemään puun takaa, kun kolmosalbumia tehtäessä joku stressiheikki olisi kasannut itselleen paineita. Songs Of The Deafistä on avoimesti povattu 2000-luvun Nevermindia. Tälle lisäpontta on aiheuttanut ensi kertaa Nirvana-päivien jälkeen rumpujen taakse asettunut Dave Grohl, joka intoutui Hommen aavikkostudiossa jammailusta niin, että soittaa Songs For The Deafillä yhtä raitaa lukuun ottamatta kaikilla biiseillä.

Loistavasti Homme ja kumppanit ovat onnistuneet välttämään itsensä toistamisen. Songs For The Deaf on huomattavasti edeltäjäänsä synkempi ja sisäänpäinkääntyneempi ja vaikka siltä löytyykin muutama veret seisauttava pophitti, on se selkeästi vähemmän kaupallinen kuin Rated R. Enemmän yhtäläisyyksiä löytyy yhtyeen debyyttialbumin kanssa, mutta monin paikoin yllättävänkin painavaksi muotoutuvasta ilmaisusta voi yhtäläisyysmerkkejä vetää Kyuss-aikoihin asti. Yhteistä puolestaan on ennakkoluuloton tyylien kanssa leikittely. Yksi leimallinen elementti on myös varsin laajalle venyvä eri rytmien käyttö ääriesimerkkeinä Do It Againin lempeä nylkyttely ja Another Love Songin liki tangoksi äityvä kiihkeä pyörittely.

Songs For The Deaf on jälleen kultareunuksin koristeltu esimerkki, mihin etenkin Josh Homme kykenee. Vaikka miehen lauluääni on hauras ja rekisteri hyvin rajallinen, on omintakeinen tulkinta yksi QOTSA:n peruselementtejä. Säveltäjänä ja lauluharmonioiden visionäärinä tämä punapää on ajassaan täysin kilpailua vailla. Kuten debyyttialbumi osoitti, kitaristi pärjää hyvin yksinkin, mutta parhaimmillaan hänkin on ryhmätyössä. Rated R:llä vieraili studiollinen kylänväkeä, mutta Songs For The Deafilla etenkin muun muassa Hangin´ Treen ja A Song For The Deadin laulupuolesta samettisella äänellään vastaavan Mark Laneganin panos kuuluu Grohlia unohtamatta, jonka raivokas paukuttelu tosin siirretään taaemmaksi pahvisiksi miksatuilla soundeilla. Nick Oliveri on edelleen se maanisesti käkättävä möykkäpetteri, joka huutaa Desert Sessions -levysarjan viidenneltä osalta tutun You Think I Ain´t Worth A Dollar But I Feel Like A Millionairen punk-kuosiin. Vanhan Dwarves-basistin kontolle menee myös levyn ainoa huti, puolitoistaminuuttinen Six Shooter -kakofonia.

Songs For The Deaf on kuvitteellinen teema-albumi tunnin matkasta radio auki Los Angelesista yhtyeen majapaikkaan Joshua Treen autiomaahan. Ei siis pidä ärsyyntyä biisien välisistä jorinoista – jotka tosin nekin kertovat paljon yhtyeen sanomasta vienosti provosoivan nimen lisäksi – vaan ajatella levyä matkana, joka laidasta laitaan aaltoilevien tunnelmien jälkeen päättyy huojentavasti autereiseen Mosquito Songiin. Jos malttaa olla painamatta play-näppäintä samantien uudelleen.