REAL ESTATE: Atlas

REAL ESTATE
Atlas
Domino

Laiskottaako? Laitapa Atlas pesään, ota hyvä asento ja sulje silmäsi. Saattaa auttaa pimeyden ja turhan hössötyksen aiheuttamaan talviangstiin.

Velvet Undergroundin, Feltin, Galaxie 500:n ynnä muiden minimalistien jalanjäljissä taivaltava newjerseyläisyhtye hioo kolmannella albumillaan juurevaa ja aurinkoista indie-estetiikkaansa entistäkin virtaviivaisemmaksi. Tutunoloisessa säveltaiteessa hienous on nyansseista kiinni. Sekä tietysti hyvistä biiseistä, joita levyllä riittää.

Päällekkäisäänityksiä karttava tuotanto nostaa Atlasin keskiöön Martin Courtneyn nasaalisti artikuloidun laulun ja Matt Mondanilen sisäsiistin soolokitaran vuoropuhelun surf-estetiikan hyveitä noudattaen. Courtneyn ilmaisu on sisältöön nähden juuri sopivan homssuista, ja Mondine onnistuu löytämään järjestään mieleenpainuvia melodiakulkuja, jotka nostavat kappaleet uudelle tasolle.

Real Estate ei yritä liikaa. Pikemminkin liian vähän. Ja sekös riemastuttaa. Ovelasti kasvottomuus ja ilmaisun pidättely tekee yhtyeestä persoonallisen ja ainutlaatuisen. Ja samasta syystä sitä on helppo vihata. Välillä laulajaa tekisi mieli ravistella tai läimäyttää litsarilla. Mutta sekö nyt olisi nyt fiksua, hä?