Kun vertailukohdaksi asetetaan kaksi ensimmäistä levyä, Reckless Love on Spiritillä elämänsä vedossa. Se on entistäkin kaupallisemman kuuloinen, jos kaupallisuudella tarkoitetaan kaipuuta ja käypäisyyttä radiosoittoon ja silmitöntä hittihakuisuutta. Toisaalta biisintekotaito on jalostunut sitten Animal Attractionin (2011) ja Spiritin jokaisella biisillä on vähintäänkin joku mieleenpainuva koukku tai osa.
Yksinkertaisimmillaan Reckless Loven kehittymisen voi todeta siten, että siinä missä Reckless Lovella (2010) ja Animal Attractionilla ei ollut ensimmäistäkään uusintakuunteluun houkuttavaa biisiä, Spiritillä niitä riittää solkenaan. Tämä onkin Reckless Loven ensimmäinen kuuntelua kestävä albumi.
Reckless Lovea on helppo syyttää muovisuudesta, kliinisyydestä, hurjasta puunaamisesta ja kiillottamisesta, eikä syyllisyyttä noihin synteihin voi millään kiistää. Spirit on pullollaan hattaraa ja musiikin puuterointia. Sen vuoksi levyyn on aluksi vaikea suhtautua. Mutta juuri tuosta Reckless Lovessa on kyse, bändi nimenomaan pyrkii pinkkeihin sokerikuorrutuksiin ja hunajaiseen vaikutelmaan. Se on tämän bändin ja erityisesti Spiritin luonne.
Spiritillä kierrätetään 1980-lukua, varastetaan, muokataan omiin tarkoituksin ja pamautetaan vaikutealttiit kappaleet häpeilemättä levylle. On Joe Elliott -laulua, Kickstart My Heart- ja Ram It Down -henkistä kertosäettä, Ain’t Talkin’ ‘Bout Lovesta muistuttavaa riffiä ja Keep On Rocking In The Free World -aloitusta. Vaikutteiden haku on siis täysin tietoista ja avointa. Kummallista kyllä, esikuville kumartaminen tuntuu vain pukevan Reckless Lovea.
Metsään mennään oikeastaan vain I Love Heavy Metal -biisissä, jonka sanoitus koostuu biisien ja bändien nimistä. Usein käytetty ratkaisu on jopa Reckless Loven levyllä niin valjun kuuloinen, että ahdistaa. Varsinkin kun kyseinen biisi kävisi jo kertosäkeineen ja Def Leppardin Rocketia mukailevine väliosineen kunnianosoituksesta sellaisenaan. Bad Lovin’ -biisin ja Sex, Drugs & Reckless Loven kaltaiset tarttuvat menoraidat sekä Dying To Liven ja Runaway Loven tyyppiset rauhallisemmin koukuttavat laulut tuovat kuopiolaisten levylle aivan uudenlaista säpinää.
Spiritillä Reckless Love on edelleen, jopa aiempaa vahvemmin, korni, ylilyövä, hittikiimainen ja hyvin kaksijakoinen bändi. Nelikko on kuitenkin ensi kertaa musiikillisesti sillä tasolla, että pöyhkeys sopii sille. Samalla iloisuus, rempseys ja ylpeä oman tien kulkeminen, jotka erottavat Reckless Loven useimmista muista bändeistä, purevat entistä tehokkaammin. Toivotaan, että uran kirkkaasti paras albumi avaa uusia ovia keikkalavoille ympäri maailmaa.
