Olan yli vilkuileminen on kummallinen kokemus RinneRadion seurassa. Vaikka Tapani Rinteen ympärille organisoituva ilmiö järjestyy kahden levyn laajuisella valikoimalla johdonmukaiseksi juonteeksi, pinnaksi tai kuvioksi, kuunteleminen ja saatesanat muistuttavat, ettei kyseessä ole kronologinen juoni. Ehkä juoni onkin harhaanjohtava sana, sillä RinneRadio ei ole ainakaan minun kohdallani koskaan johtanut mihinkään.
RinneRadio on juonta tai suuntaa vailla, ja juuri siksi kokoelman avaamasta Teo Teosta on lyhyt matka Harvesterin kautta Ice Swimmingiin – ikään kuin 20 vuotta kestänyt ura vertautuisi 20 tahtiin tai kahden tahdin luuppiin! A(mbient) ja B(eat) -puoliin jaetulla selektiolla äärilaidat lähenevät toisiaan, ja tasainen poljento yhdistää sen, minkä tempo ja tunnelmat rikkovat: petollisen yksinkertaiselta kuulostavien tapahtumien keskellä kiertävä joukko taiteilijoita tutkii, mitä otetaan annettuna, kun rytmimusiikki pelkistetään jatkuvuuteen. Jatkuvuus onkin se piirre, joka on vuosien varrella vuoroin tuskastuttanut ja ihastuttanut tässä itsensä kuuloisessa ihmeellisessä äänessä.
En muista koskaan suositelleeni RinneRadiota kenellekään, koska useimmitenhan ihmiset suosittelevat toisilleen uusia asioita. RinneRadio on ollut läsnä niin pitkään, niin vakaa ja kiitettävä, että sen kyvystä oivaltaa on tullut varkain itsestäänselvyys. Nyt on aika tehdä tämäkin kädenojennus, jottei se vain jäisi tekemättä.
