RINNERADIO: On

Arvio julkaistu Soundissa 09/2007.
Kirjoittanut: Pauli Kallio.

Olen kuullut RinneRadiota kahdesti keikalla. Ensimmäisellä kerralla Porin Jazz-kadulla kummastelin, miksi väki intoilee noin kalsean musiikin vuoksi. Toinen kerta sattui Kemin sarjakuvapäiville.

Arvio

RINNERADIO
On
Rockadillo

Olen kuullut RinneRadiota kahdesti keikalla. Ensimmäisellä kerralla Porin Jazz-kadulla kummastelin, miksi väki intoilee noin kalsean musiikin vuoksi. Toinen kerta sattui Kemin sarjakuvapäiville. Siellä ihmettelin, minkä vuoksi kaikki eivät lumoudu lämpimistä ja jännittävistä äänistä, joilla trio muutti kulttuurikeskuksen karun kuppilan maailman mukavimmaksi paikaksi.

Ihmetyksen paikka on kohtaaminen levylautasellisenkin ääressä. Hamutako kiinni tästä Jimmy Giuffren sukuisesta klarinetin luikautuksesta, tuosta pulputuksesta vai noista rytmirakennelmista, jotka voisivat olla karussa Justin Timberlaken seuraavalta levyltä?  Pitävää otetta ei synny, mutta tärkeintä lienee se, ettei ihmetellessä käy aika pitkäksi.

RinneRadio limittää teknologiaa ja perinteisiä soittimia niin luontevasti, ettei elementtien eriluonteisuutta tule ajatelleeksi. Naisäänet (Sanni Orsamaa, Kira Kira ja Siiri Nordin) pehmentävät kokonaisuutta. Eniten miellyttää kuitenkin instrumentaali Ice Skating, joka voisi olla kuvitteellista kansanmusiikkia Penguin Cafe Orchestran kotikulmilta.

Lisää luettavaa