Eipä tullut mieleen upeaa Innocence Is No Excuse -lp:tä (1985) äimistellessä, että Saxonin suuruudenpäivät studiolevyillä olisivat luetut. Tuon jälkeen brittilegenda onnistui enää yksittäisissä biiseissä, levykokonaisuudet jäivät kerta toisensa jälkeen epätasaisiksi. Saxon kuitenkin iskee takaisin, kun luotto on alimmillaan.
Sacrificea on taatusti tehty selkeä linjaus mielessä. Bändin kahdeskymmenes levy on metallisempi ja terävämpi kuin iso osa muusta tuotannosta. Uutuudelle ei ole haluttu laskea biisejä, joista ei olla täysin varmoja, sillä levyn mitta on maltilllinen ja kaikki kappaleet täyttä rautaa. Sacrifice laukkaa välillä jopa powermetallisesti mikä, kummallista kyllä, sähäköittää Saxonin kovaan lentoon. Tuottaja Andy Sneapin ja Biff Byfordin luoma äänikuva hellii rokkaavan metallin ystävää.
Bändi pitää tavoilleen uskollisena biisinsä yksinkertaisina, mutta nyt riffit, harmoniat, soolot, temponvaihdot ja Biffin venyttelyt purevat keskittyneemmin ja perustellummin. Sacrifice on nälkäinen Saxon-albumi. Aivan kuten Motörheadin Sacrifice (1995), joka näytti keskisormea kaikille uskonsa menettäneille. Kun konkaribändillä on todistettavaa yleisölleen, sen on näköjään syytä nimetä levynsä Sacrificeksi.
