SAXON: Killing Ground

Arvio julkaistu Soundissa 11/2001.
Kirjoittanut: Marko Säynekoski.
Brittiläisen heavy metalin kivijalka Saxon näyttää tätä nykyä aina putoavan jaloilleen. Parin vuoden takainen Metalhead esitteli bändin mahtipontisempaa laitaa.

Arvio

SAXON
Killing Ground
SPV

Brittiläisen heavy metalin kivijalka Saxon näyttää tätä nykyä aina putoavan jaloilleen. Parin vuoden takainen Metalhead esitteli bändin mahtipontisempaa laitaa. Yhtyeeltä näyttää edelleen sujuvan mainiosti myös rockimpi ote, sillä bändin tuore julkaisu palaa ainakin henkisessä mielessä Denim & Leather -kauteen.
Saxonin reilun parinkymmenen vuoden taipaleeseen mahtuu monen tyyppisiä levyjä. Siksi tuoreita kiekkoa ei voi pitää takinkääntönä tai linjan tarkistuksena. Saxon on kulkenut omaa polkuaan laidalta toiselle ja osoittanut, että pienet tarkistukset linjanvedoissa eivät aiheuta päänvaivaa bändille eivätkä sen enempää faneille. Saxonin tunnistettava ote on pitänyt, ja pitää edelleen. Uutuuden kohdalla Saxonia voisi syyttää jonkin asteisesta matkimisesta (plagiointisyytteisiin tuskin on syytä), sillä välillä bändi pystyy kuulostamaan hämmästyttävän paljon AC/DC:ltä. Esimerkiksi levyn ehdottomaan parhaimmistoon kuuluva Hell Freezes Over on hyvin lähellä sähköbändin tyyliä.
Vaikka Killing Groundilla on paljon menneiden vuosien vivahteita, pystyy Saxon silti kuulostamaan jollakin hämmästyttävällä tavalla nykyaikaiselta. Biisit toimivat ihan oikeasti siitäkin huolimatta, että jonkinlaisia menneisyyden mieleen tuovia ajatuksia levy synnyttääkin. Kappaleita ei ole tarkoitettu ainoastaan vanhojen fanien muisteluihin. On helppo uskoa, että bändi löytää taas nuorempiakin faneja. 

Lisää luettavaa