Soundtrack-tehtailijan huonompi päivä – Randy Newmanin kynä uudella albumilla tylstynyt

Randy Newman
Dark Matter
Nonesuch

Randy Newman on luonut menestyksekkään uran elokuvasäveltäjänä. Erityisesti mainetta ja mammonaa on tullut Disney/Pixar-animaatioiden vekkulien musiikkimaailmojen rakentamisesta. Samalla popin suuren satiirikon oma ura on kärsinyt.

Dark Matter on ensimmäinen uutta Randy Newman –materiaalia sisältävä albumi yhdeksään vuoteen, eikä se nouse miehen parhaiden levyjen tasolle. Albumin avaa The Great Debate, täysin kuuntelukelvoton äänikuvaelma, jossa tiede ja uskonto ottavat mittaa toisistaan – pelkkää ääntä ja vimmaa, kunnon sävellystä vailla!

Tylsäksi on käynyt ennen niin terävän yhteiskuntakriitikon kynä muutenkin. Newmanin piti käydä sekä Trumpin että Putinin kimppuun, vaan kuinka ollakaan Randy itse sensuroi What A Dickin liian lapsellisena kikkelihuumorina. Mukaan kuitenkin pääsi Putin, kökkö irvilaulu. Siitä ei voi olla ajattelematta, kuinka helppoa Newmanin on Putinia pilkata – Pussy Riotilta sentään vaadittiin rohkeutta.

Dark Matterilla on vain pari hyvää biisiä. Kekseliäin niistä on Sonny Boy, tositarina bluesmiehestä, jonka nimen ja musiikin varastaneesta miehestä tuli maailmankuulu. Koskettavin puolestaan Lost Without You, leskeksi jääneen miehen surulaulu.