Super-leirissä on tarkistettu asemia sitten parin vuoden takaisen Rendezvousin. Päämies Ville Hietala on siirtynyt rummuista kitaraan joukosta poistuneen Jussi Pietilän tilalle. Nyt rytmit lyö debyytillä vieraillut Juha Kulmala.
Materiaali jakautuu edelleen Hietalan ja kosketinsoittaja Okke Komulaisen kesken helikeijumaisesti laulavan Minna Joenniemen vastatessa teksteistä, jotka maalailevat sujuvia pikku tarinoita niin muskelimiesten machoilusta ja naisten lenkkeilystä kuin tavanomaisemmasta poika/tyttö-pohdiskelustakin. Levyn paras laulu, Country Star , kuvailee hellän ironisesti kaupunkeihin levinnyttä line dancing-villitystä jousien ja hyvin bacharachmaisten puhallinten saattaman kappaleen ottaessa vauhtia Bowien vanhasta kitarariffistä.
Superin pohja lepää yhä 60/70-lukujen taitteen viihde-popissa, mutta nyt erinomaisesti soittavan yhtyeen ja Ian Cattin tuottamaan keitokseen on lisätty enemmän ohjelmointia ja filtteröintiä, ja sähköpianojen ja urkujen sijasta käytetään syntikoita. Ymmärrän hyvin halun ja tarpeen modernisoida sointia – Don’t Tell Me You Jog kokeilee jopa drum’n’bass-rytmiikkaa varsin onnistuneesti. Silti en voi sille mitään, että Rendezvous kokonaisuutena mielestäni hengitti luontevammin. Tipsyä varjostaa vähän liiallisen ilmastoinnin ja käsittelyn tuntu, joka ei istu levyn nimen lupaamaan spontaaniin rentouteen.