SYLOSIS: Dormant Heart

Arvio julkaistu Soundissa 2/2015.
Kirjoittanut: Marko Säynekoski.

Arvio

SYLOSIS
Dormant Heart
Nuclear Blast

Sylosis on kunnostautunut deathin ja thrashin ristisiitoksella, joka ei kaihda muitakaan metallin alalajeja. Sylosis ei ole kuitenkaan ollut mikään metallin tavaratalo, vaan yhtye on pyrkinyt johdonmukaisesti kohti itsensä näköistä ilmaisua.

Uutuuslevy on aiempia suoraviivaisempi, mikä jossain määrin helpottaa albumin kuuntelua edellisten levyjen valtaisaan rönsyilyyn verrattuna. Toisaalta rönsyilyssä on ollut myös omat kiehtovat piirteensä ja mahdollisuus löytämisen iloon. Ei yhtye ole kuitenkaan täysin luopunut koristeistaan, joskin selväpiirteisyyden nimissä niitäkin on virtaviivaistettu. Bändi täydentää puutteita napakalla riffittelyllä ja musiikin tukevammalla pohjalla, jotka saavat aikaan toivotunlaisen ankaran boostin.

Homma toimii, mutta bändi ei tälläkään levyllä pääse kohoamaan itseään suurempiin sfääreihin. Sylosiksen puuro on edelleen kuumaa, eikä se uskalla työntää kuonoaan kunnolla kuppiin. Toistaiseksi bändi pelaa edelleen pienillä yksityiskohdilla, joiden vilinä pitkin levyä on kyllä suurta herkkua, mutta jotakin jää siellä täällä uupumaan.

Dormant Heart on silti mukavan synkkämielinen levy kaikessa lohduttomuudessaan, vaikka kokonaisvaltainen onnistuminen antaa edelleen odottaa.

Lisää luettavaa