Vahvaa uutta tulemista kokeva klassikkobändi sen kuin paranee. Lapin helvetti on edeltäjäänsäkin (Musta hetki, 2012) ankarampi rytistys. Ehkä siinä kuuluu se, että tämä joskus henkilöstöpolitiikaltaan Suomen The Fallia muistuttava hc-pumppu on tällä hetkellä yllättävän stabiili.
Kestoa levyllä on liki täydelliset parikymmentä minuuttia, johon ei mahdu sekuntiakaan himmailua. Tämä edustaa aika poikkeuksellista tiukkuutta ei ainoastaan rockin maailmassa vaan myös bändin omassa diskografiassa.
Soundi toimii. Levylle on saatu vangittua sopiva hyppysellinen viime vuosien hurmoksellisten keikkojen fiilistä, mutta huomasin varsinkin ensi kuunteluilla miettiväni, että onko rumpujen miksaaminen niin taakse tarkoituksenmukaista. On se. Tässä pysytään juuri oikealla tavalla hc:n puolella, poronkuseman päässä metallista.
Älä turhaan haikaile menneiden perään, sillä Läjä Äijälä tekee aivan yhtä merkittäviä urotekoja juuri nyt.
