TRANSATLANTIC: KaLIVEoscope DVD

Arvio julkaistu Soundissa 12/2014.
Kirjoittanut: Juha Seitz.

Arvio

TRANSATLANTIC
KaLIVEoscope DVD
Inside Out

Harvalla progressiivisen rockin yhtyeellä on heittää tiskiin yhtä timanttista ansioluetteloa kuin Transatlanticin muusikoilla. Kvartetin historiassa häilyy alan tasokkaimpia bändejä kuten The Flower Kings, Marillion, Spock’s Beard ja Dream Theater.

Saksan Kölnissä filmattu tuore keikka pukkaa ruutuun setin, joka perkaa viime tammikuussa julkaistun Kaleidoscope-studiolevyn materiaalin sekä yhtyeen vanhempia lavasuosikkeja. Enchantin multi-instrumentalistilla Ted Leonardilla vahvistettu nelikko svengaa paikoin huumaavalla jäntevyydellä.

Etenkin Black As The Sky osoittaa, että Transatlanticilla on tekemisissään kosolti tyylitajua. Neal Morsen kosketinsoittimet purkavat sooloja ilmoille täyteläisin sykähdyksin. Kollaasista kajastaa vaikutteita Genesiksen sormioekspertin Tony Banksin innovatiivisista 1970-lukulaisista juoksutteluista.

Kelvosti kuvatun ja äänitetyn dvd:n kylkeen liitettiin kolme cd-kiekkoa, joilta voi tarkistaa bändin saman kiertueen esiintymisen Tilburgista. Konsertin loppupuolella Transatlantic intoutuu tulkitsemaan Focuksen Hocus Pocus -jodlausjamin asiaankuuluvan intohimoisesti.

Lisää luettavaa