Tuomari Nurmio ei ole enää pelkkää Luuta ja nahkaa. Kallion kivisten kanjoneiden Yksinäinen Ratsastaja tulee juhlimaan vuosituhannen viimeistä vuotta sähköluuta kainalossaan ja tutut apulaissheriffit mukanaan. Hullusta puutarhurista on kasvanut vuosituhannen hullu hautausurakoitsija. 1999 albumi on kuin tilinteon hetki, jolla Tuomari Nurmio summaa sivumennen myös omaa historiaansa.
1999 on armoton kokoelma saakka outlaw-henkisiä kansanlauluja syvältä kaupungin sydämestä. Kulkuri polveutuu suoraan suomalaisen kansanlaulannan traditiosta. Usvaa putkeen biisillä Tommi Vikstenin kitara yrittää repiä ja rastaa itsensä vapaaksi ja kun Sähköluuta lakaisee, niin paikat ovat puhtaita kuin hiekkapuhalluksen jäljiltä. Kevyesti sudittuine jazzkomppeineen Valo yössä -klassikkoa seuraava Tonnin stiflat on Oi mutsi mutsin veroinen stadin kielen oppitunti. Kivinen tie on katumusta tulviva vimmainen gospelraita, jolla suomalainen mies kaipaa tapansa mukaan lohtua ”Kun elämä sua elää ja viina sua juo”. Vauhtisokealla Nurmio runnoo eteenpäin omaa kulmikasta rockabillyään. Laulu numero 99 katsoo tunnelmallaan kohti Punainen planeetta -albumia ja Jethro Tullille ominaista keskiaikaisuutta.
1999 on Tuomari Nurmiolta tyylillisesti vaihtelevin ja monipuolisin albumi miesmuistiin. Totaalisen uudistumisen sijasta Nurmio on ”tyytynyt” lähinnä jalostamaan jo tutuksi tullutta maanläheistä ilmaisuaan. Omaan menneisyyteen tehtävät musiikilliset ja vielä kauemmaksi ulottuvat tekstilliset koukkaukset helpottavat levyn sulattelua ja lisäävät 1999:n ajattomuuden tuntua. Hiskisalomaalainen perinne ei ole voinut vuosikymmeniin niin hyvin kuin Nurmion uusissa lauluissa.
Suuren juhlan alla voi loppuvuoden ottaa rennosti, sillä yksi vuoden parhaista levyistä on käsillä jo nyt.
