TUOMARI NURMIO: Dumari ja Spuget

TUOMARI NURMIO
Dumari ja Spuget
Ratas

Dumari ja Spuget -albumi on syväsukellus kieleen ja maailmaan, joka on ollut jossain määrin aina läsnä Tuomari Nurmion tuotannossa. Stadin slangi tai ainakin vahvasti helsinkiläinen kielenkäytön vivahde on vilahdellut Nurmion levyillä Oi mutsi mutsi -laulun ajoista asti. Sama tuttuuden tunne syntyy Nurmion uusien laulujen ja tarinoiden tapahtumapaikoista. Nyt ”Rion satama”, tuo myyttisen oloinen ja kuitenkin arkisen tuttu synninpesä, sijaitsee Helsingissä. Tarkemmin sanottuna Kalliossa, jossain Hagiksen ja Vasiksen nurkilla, ikuisen vapun aukiosta etelään.

Henkilöhahmot ja tapahtumapaikat on piirretty partaveitsellä

Ei muutamasta jo kertaalleen levytetystä kappaleesta ja uusista slangiralleista koottua Dumari ja Spuget -kokonaisuutta toki kannata karttakirja kädessä kuunnella. Näiden laulujen maantiede on samanlaista kuin Nurmion käyttämä slangi, yhdellä kertaa sekä todellista että taiteilijan mielikuvituksen vahvasti maustamaa. Toisaalta Dumarin urbaaneissa kuvaelmissa ollaan tiukasti kiinni reaalimaailmassa, mutta samalla niissä tehdään runouden nimissä reippaita irtiottoja realismista, yhdistetään elementtejä historiasta nykyisyyteen ja sekoitetaan kielen arkeologisia kerrostumia.

Slangiseikkailulle komean startin antavat Spiidi Pirinen ja Sörkan satakieli ovat moderneja kupletteja, joiden kielellinen ryhti ja rytmi on virtuoosin työtä. Henkilöhahmot ja tapahtumapaikat on piirretty partaveitsellä, muistojen ja nostalgian maailma sekoittuu tylyihin faktoihin verbaalileikkauksilla, jotka ovat samalla kertaa sekä katuojan tuoksuisia että kirjallisia olemukseltaan. Laitapuolen kulkijoiden kuvauksessa on vanhan slangin tuomaa romanttista hehkua ja samalla koko ajan puukkoa mukana. Vaikka Nurmion otteessa välittyy syvä rakkaus hänen kuvaamaansa maailmankolkkaa ja kadonneen ajan rippeitä kohtaan, Nurmio ei haikaile mitään.

Näissä kaupunkikuvissa seikkailevat vanhat konnat ja pahat starbut, sekakäyttäjät ja pulverisäätäjät, pelastusta lupaavat Jeesus-päät ja elämässä darraisesti kiinni roikkuvat tyypit tuntuvat todellisilta, taitavan kertojan henkiin herättämiltä. Nurmion käyttämä kieli perustuu 1950- ja 1960-lukujen kalliolaiseen arki- ja katukieleen, mutta sitä on höystetty nykyslangilla. Maestro käyttää ilmaisuvälinettään ikään kuin se olisi todellinen, elävä kieli. Dumari ja Spuget on suomalaisen rockin taitavimman sanankäyttäjän kokkaama poriseva kielikylpy, ei pitkitetty vitsi eikä pystyyn kuollut tyyliharjoitelma.

Dumarin aikaansaama mehukas efekti ei synny puhtaasti laulujen tekstisisällöstä, vaan myös siitä, miten sanat artikuloidaan ja tulkitaan. Slangi on yhtä paljon puheen nuottia kuin sanastoa. Puolihuolimaton, notkahteleva, nasaali ja röyhkeän oloinen puheenparsi saa hienosti reagoivan vastakappaleen Spuget-yhtyeen soitosta. Mitja Tuuralan, Miikka Paatelaisen ja luottorumpali Tohtori Hillilän muodostama trio soittaa kuin olisi ikänsä opiskellut katujen konservatoriossa. Tyylilaji voi vaihtua nukkavierusta jazzista vinksahtaneen bluesin ja rollarirokin kautta rockabillyyn. Puukot voivat heilua ympärillä, spiidinyssäkät vaihtaa omistajaa ja saattaa luotikin viuhua jossakin. Näiden ukkojen ilme ei värähdä. Soitto soi ja homma toimii lakonisen vakuuttavasti.  

Vaikka slangi ei kielitieteellisesti ole murre, käyttäytyy se monessa mielessä samalla tapaa. Vastaanottajan kannalta on ratkaisevaa, kuuletko murretta sisältä vai ulkoa. Ymmärrätkö, pidätkö koomisena vai kenties rasittavana. Kaikki lähtee siitä, kummalta puolelta aitausta tulet. Itse en ole Kallion katujen kasvatti enkä bärtsien lestinheittäjän poika, mutta stadilainen kuitenkin ja pienestä asti slangin vaikutuspiirissä kasvanut. Minulle dumarin kieli on kiehtovaa, salaperäisellä tavalla kotoisaa ja nuotiltaan viihdyttävää ja svengaavaa.

Käsittääkseni helsinkiläinen puhetapa koetaan kaikkialla pääkaupunkiseudun ulkopuolella ylimielisenä leveilynä ja riidanhaastamisena, riippumatta siitä kuka olet tai mitä sanot. Olit sitten Porissa, Joensuussa, Kotkassa, Seinäjoella tai Oulussa: puhu stadilaisittain yöllä snagarijonossa ja mahdollisuutesi saada daijuun kohoavat eksponentiaalisesti.

Edustaako Nurmion huikea slangibakkanaali tätä samaa ”pahaa” stadilaisuutta? Onko levy paitsi puolikäsittämätön myös aggressiivista torjuntaa herättävä? Itsessäni tämä levy herättää voimakasta kotiseuturakkautta. Minun on mahdoton arvioida, miten muu Suomi kuulee.