TUOMARI NURMIO: Tanssipalatsi

Arvio julkaistu Soundissa 09/2006.
Kirjoittanut: Arttu Tolonen.
EMI näyttää muille mallia: näin tehdään uusintajulkaisu. Levyt kuulostavat hyvältä ja kansivihoista löytyvät levyn syntyä valottavat historiikit. Paketointi toimii, mutta entä itse musiikki? Miten se on kestänyt aikaa?

Arvio

TUOMARI NURMIO
Tanssipalatsi
EMI

Monen levyn yhteisarvio:
Hullu puutarhuri
Hillbilly Spacecraft
Karaokekuningas
Tanssipalatsi

EMI näyttää muille mallia: näin tehdään uusintajulkaisu. Levyt kuulostavat hyvältä ja kansivihoista löytyvät levyn syntyä valottavat historiikit. Paketointi toimii, mutta entä itse musiikki? Miten se on kestänyt aikaa? Säveltäjältä vaaditaan rohkeutta ja heittäytymistä antauduttaessa yhteistyöhön niin kaoottisen, volatiilin ja hetkellisen kokoonpanon kanssa kuin Hungry Tribal Marching Band. Tällä kertaa uhkapeli toi kotiin roiman potin.

Hullu puutarhuri (1992) on totaalinen elämys. Se oli mykistävä, kun sitä kuunteli ensimmäistä kertaa, vinyylin kannet kädessä, kotona Mannerheimintiellä, Tullinpuomia vastapäätä, kodinkonekorjaamon naapurissa. Se on yhä mykistävä. Tom Waitsin parhaiden levyjen lailla se on säilönyt sisäänsä oman koskemattoman todellisuutensa. Koko levy on paketoitu tempovassa repeämispisteessä, jossa toisella puolella on myöhemmin trionakin murhaavaa jälkeä tehnyt Nurmio-Hillilä-Viksten ja toisella kokonainen orkesteri puhaltavia ja hakkaavia myrkyttäjiä. Myös kakkos-cd:n RadioMafia-live on hieno. Tällaisten taltiointien tekeminen on olennainen osa sitä kulttuurityötä, jota verorahoilla ylläpidettävältä Yleisradiolta tulisi aina vaatia, ei huonosti määriteltyä tulosvastuullisuutta ja pissisten jumputuskanavien kanssa kilpailemista.

Superkokoonpano The Barnhill Boys (Nurmio, Hillilä, Marja-Aho ja Viksten) versioi Dumaria englanniksi. Hillbilly Spacecraft -levyn (1994) veti aikoinaan tuhannen moulinexin läpi Jukka Orma, eli lopputulos kuulostaa aivan yhtä paljon Ormalta kuin The Barnhill Boysilta. Miksaussuorituksena Vikstenin ja Orman yhdessä sotkema kakku on aika virtuoosinen näyte, mutta välillä uuvuttava. Menee hiukan tuonne sfäärien musiikin puolelle. Levyltä löytyvät myös Gabi Hakasen alkuperäiset miksaukset seitsemästä biisistä. Niistä kuulee vielä paremmin sen, miltä voimiensa tunnossa rypevä rock-bändi kuulostaa.

Karaokekuningas (1995) ja Tanssipalatsi (1996) ovat aika selviä välitöitä. Toisten ja omien klassikkolevytysten uusiksi tekeminen on vaikea laji ja tulos harvoin tajunnan räjäyttävä. Musiikkia tehdessä niillä on vankka terapia-arvo. Niitä voi nauttia hiukan, kuten sushi-lajitelman seassa syötäviä inkivääripaloja. Tälle kuuntelijalla ja Nurmio-fanille nämä kaksi teosta sliipattuine ja viihteellisine sovituksineen eivät anna oikein mitään.

Lisää luettavaa