TUOMARI NURMIO: Paratiisin puutarha

Arvio julkaistu Soundissa 10/2010.
Kirjoittanut: Ville Pirinen.

Suomenkielisen rockin historiasta on vaikea löytää Nurmiota tärkeämpää taiteellista vaikuttajaa. Urallaan levottomasti suunnasta toiseen tutkimusmatkailleen artistin vaikutus kuuluu vähintään asenteen tasolla kaikessa kiinnostavassa kotimaisessa rockissa.

Arvio

TUOMARI NURMIO
Paratiisin puutarha
Ratas Music

Suomenkielisen rockin historiasta on vaikea löytää Nurmiota tärkeämpää taiteellista vaikuttajaa. Urallaan levottomasti suunnasta toiseen tutkimusmatkailleen artistin vaikutus kuuluu vähintään asenteen tasolla kaikessa kiinnostavassa kotimaisessa rockissa. Tekstittäjänä mies on raivannut latua kaikille niille, joilla painava sanottava yhdistyy kielelliseen svengiin.

Nurmion aiemmasta tuotannosta on löydettävissä taipumus tehdä vuorotellen äänimaailmaltaan laajempia ja iskelmällisempiä levyjä, ja niiden perään karummin kolisevia kokeiluja. Janne Haaviston tuottama Paratiisin puutarha -kiekko edustaa tuotannon kirkasäänistä laajakangaslaitaa. Monipuolista puhallin-, jousi-, kosketin- ja perkussioarsenaalia hyödynnetään tyylikkäästi ns. tavallisen bändi-instrumentaation ohella.

Vaikka levyn soundi välillä kasvaakin viihteellisiin Bollywood-sfääreihin, sokerikuorrutettua iskelmää tai laimeaa radiovirran tilkettä siltä ei löydy. Sanoituksissa, sävellyksissä ja sovituksissa riittää särmiä ja sisältöä. Ensimmäinen singlevalinta Onnen numero kulkee Miikka Paatelaisen tyylikkäästi väpättävän kitaratwangin ja Okke Komulaisen funkkaavan bassosyntetisaattorin varassa. Janne Haaviston ja Abdissa Assefan lyömäsoittimet kilkuttavat jossain afrikkalaisen ja balkanilaisen rytmittelyn leikkauspisteessä. Biisi muistuttaa kauas 1970-luvulle jääneestä ajasta, jolloin suomi-iskelmässäkin saattoi kuulla puhuttelevan sanoituksen ja innostuneiden muusikoiden näkemyksellistä soittoa.

Tunne säilyy läpi levyn. Nurmion uusi kappalemateriaali on helppoa, muttei tyhjänpäiväistä kuunneltavaa. Huolellisesti rakennettu tuotanto sopii siihen täydellisesti. Musiikillisesti matkaillaan Intiasta Lähi-itään ja Afrikasta Balkanille. Nyökkäillään Memphisiin ja Karjalaan, Hollywoodiin ja Kaustisille. Vaikutekenttä on laaja, mutta tuloksena on yhtenäinen albumikokonaisuus kevyesti soljuvaa rytmimusiikkia.

Nurmion huippukappaleiden kaanonin jatkoksi ovat tarjolla ainakin utuisesti svengaava Rakkautta rahalla et saa, rautalankainen Onnen numero, ”sesonkihitti” Pahaa joulua, elektrofunk Sähkö! ja hyytävä nimibiisi Paratiisin puutarha. Kaikkiaan levy kuulostaa siltä, että Tuomari Nurmiolla on yhä tarjota suomalaiselle rockille jotain, mitä kukaan miehen aikalaisista tai nuorempien polvien taiteilijoista ei tarjoa.

Lisää luettavaa