TUOMARI NURMIO: Dumari – Raskauttavaa todistusaineistoa 1979–2009

TUOMARI NURMIO
Dumari – Raskauttavaa todistusaineistoa 1979–2009
Megamania

Tuomari Nurmiolta ilmestyi neljä vuotta sitten kahden levyn kokoelma Tuhannen kapakan lauluja. Silloin tuumin, että moisen raapaisun sijasta neljän cd:n laatikko olisi ollut passeli annos. Olisi pitänyt arvata, että julkaiseva taho odottelee, kunnes maestro saa täyteen kolmen vuosikymmenen levytysuran. Neljä cd:tä ei riittänyt tämän merkkipaalun juhlistamiseen. Kiekkoja kertyy kaikkiaan seitsemän – kuusi   ”varsinaista” ja ”ylimääräinen”, joka täyttyy lainakappaleista.

Yleensä urakatsaukset etenevät aikajärjestyksessä, mutta Dumari -kansion kasannut toimittaja Jake Nyman on päätynyt toisenlaiseen ja erittäin onnistuneeseen ratkaisuun. Boksi sisältää seitsemän erillistä teemalevyä: Kapakka, Kulkuri, Lauluja langenneille, Unennäkyjä, Raha ja valta, Rakkaus ja Lainahöyhenissä. Nurmion merkitys sanoittajana perustelee teemanmukaisen ryhmittelyn. Uusjako tuo myös vaihtelua: taiteilijan moninaiset luomiskaudet sekoittuvat virkistävästi.

Yksittäisten levyjenkään sisällä ei edetä kronologisesti. Nyman lienee miettinyt päänsä lähes puhki järjestellessään biisejä. Lopputulos toimii niin hyvin, että syntyy mielikuva asiansa osaavasta, vaistonsa varaan jättäytyneestä dj:stä. Siirtymät ovat pääsääntöisesti sulavia, silloin tällöin hätkähdyttäviä.

Samalla Nyman asettelee Nurmion albumit arvojärjestykseen. 1979–1982 ilmestyneet neljä ensimmäistä levyä muodostavat tuotannon kivijalan. Punaista planeettaa edustaa yhdeksän kappaletta, Lasten mehuhetkeä kahdeksan. Maailmanpyörä palaa ja Kohdusta hautaan ovat mukana kuudella laululla. Esikoisen merkitystä painottavat singleversiot sen maineikkaimmista lauluista (Valo yössä, Kurja matkamies maan, Oi mutsi mutsi).

Keskikauden tasalaadukkaat levytykset saavat ansaitsemansa tilan: Kuu-albumilta on kansiossa kuusi valintaa, Käytettyä rakkautta -levyltä viisi, samoin Hullulta puutarhurilta. 2000-luvun albumeista ottaa paalupaikan Alamaailman Vasaroiden kanssa tehty huikean elinvoimainen Kinaporin kalifaatti, jolta on mukana yhdeksän kappaletta, joista kaksi on napattu levyn dvd-kylkiäiseltä. Kalifaatin kantoja kolkuttelevat Tuomari Nurmio ja Korkein Oikeus sekä 1999.

Luuta ja nahkaa, Tanssipalatsi ja Tangomanifesti jämähtävät luonnollisille paikoilleen pitämään perää. Karaokekuningas puolestaan kokee ansiottoman arvonnousun – siltä on mukana peräti kahdeksan viisua. Albumi- ja singleraitoja täydentää parikymmentä eriasteista harvinaisuutta.

Juristimme tuotannon päälinjat tuntevalle seitsemäs levy avaa eräänlaisen aarreaitan: puolet viiltäviä timantteja tai toinen mokoma kissankultaa. Antti Syrjäniemen Daytonin apinajuttu vetää vertoja Nurmion nerokkaimmille oivalluksille. Maalaisjuntti vaan tervehtii landeserkkuja lujalla otteella. Kylmää vettä hyytyy lähtötelineisiin ja Menolippu huvittaa korkeintaan minuutin verran. Hopeisen kuun parodinen runttaus ei kosketa.

Englanninkielisten albumien (Meet The Meatballs, Hillbilly Spacecraft ja Big Bear’s Gate) rajaamiselle ulos kokoelmasta lienee vankat perustelut. Yhtä perustellusti voidaan todistella, että Nurmion pistäytymiset bluesin ja rock’n’rollin alkukielen pariin ovat merkityksellinen osa hänen taiteilijankuvaansa ja kuuluisivat siksi tälle retrospektiiville.

Nurmio on saanut palkintoja, joilla tavataan kunnioittaa kirjailijoita. Alan mielelläni sanasotasille kenen tahansa kanssa, joka väittää, että Tampereella olisi joskus vaikuttanut joku likikään yhtä etevä sanoittaja. Virtuoosin sanallisia ansioita korostetaan jopa niin paljon, että musiikilliset saavutukset saattavat jäädä alakynteen. Mielestäni Nurmion elämäntyössä on kiehtovinta se tapa, jolla hän on sulauttanut ällistyttävän määrän musiikin suuntauksia osaksi suomalaista kulttuuria.

Blind Willie McTell, Bob Dylan, Hank Williams, Willie Nelson, Elvis Presley, Tom Waits, Howlin’ Wolf, Captain Beefheart, Dirty Dozen Brass Band, Talking Heads, White Stripes, Yardbirds, Shadows, Dr. John, Carlos Gardel, Sun Ra, Ornette Coleman, King Sunny Ade ja Goran Bregovic. Kaikki ovat antaneet makunsa Nurmion soppaan. Jonoa jatkavat Hiski Salomaa, Repe Helismaa, Unto Mononen, Irwin Goodman ja Paavo Ruotsalainen. Suurta synteesiään ei voi toteuttaa yksin. Pelkästään Nurmion työllistämiensä ässäkitaristien luetteleminen venyttäisi arvostelun ylimittaiseksi.

Jokaisella kansakunnalla pitäisi olla oma Tuomari Nurmionsa.