TURISAS: Turisas2013

Arvio julkaistu Soundissa 8/2013.
Kirjoittanut: Marko Säynekoski.

Arvio

TURISAS
Turisas2013
Century Media

Turisas teki edellisestä levystään Stand Up And Fight (2011) tiukan kokonaisuuden taistelutantereiden kuminaa. Uutuudellaan hämeenlinnalaiskokoonpano sen sijaan leikittelee vapautuneesti erilaisilla tunnelmilla, sillä kahdesta edellisestä levystä poiketen uutuus ei olekaan teemalevy.

Turisas on tavallaan heittänyt samaan pataan kolmen edellisen levynsä ainekset ja ripotellut sekaan myös uusia mausteita. Voi vain arvata, miten levy jakaa mielipiteet, sillä esimerkiksi The Days Passed ja We Ride Together lipuvat välillä jo niin kepeille tunnelmille, että suita varmasti loksahtaa auki etenkin, kun bändi vielä rattoisasti muistuttaa Derek & The Dominosin Laylan olemassaolosta. Myös progevaikutteet tuntuvat pukkaavan nyt selkeämmin läpi, mutta jos ennen mieleen nousi Genesis, on se nyt pikemminkin Piirpauke.

Turisas on kuitenkin rakentanut tuoreen levynsä siinä mielessä kuluttajaystävällisesti, että levyn alkupään kappaleet muistuttavat menneestä ja bändi suuntaa tuoreille urille vähitellen antaen totutteluaikaa. Näin toimii asiansa osaava bändi muutoksen ytimessä.

Lisää luettavaa