Jos olet kuunnellut Eevil Stöön tai Kridlokkin levyjä, olet törmännyt Tuuttimörköön. Miehen omalla nimellä tehty debyytti on komeaa kuultavaa.
Biitit murisevat, mutta eivät niin yksioikoisesti kuin edeltäjillään. Tuuttimörköltä lähtee Memphis-murinan lisäksi loistavan irtonainen diskofunkkaus, kuten vuoden parhaiten nimetyssä kappaleessa Pitkät vitut blogosfääriin. Kyllä sitä likaakin löytyy. Esimerkiksi Kridlokkin tähdittämä Totuus lävähtää naamalle kuin avari. Tai koko possen kanssa vedetty Lurjus.
Lyyrisellä puolella Tuuttimörön läppä on rennompaa kuin kollegoillaan. Jos vedetään viiva vaikka Stööstä Stepaan, Tuuttimörkö löytyy siitä puolivälin tienoilta.
Jotain pohjattoman tyydyttävää tässä soundissa on, kerta toisensa jälkeen. Ehkä se hivelee samoja osia aivoista kuin dub.
Basso on tahmea, mutta onneksi ei ole vaikea tanssia. Joraan kuin liikaa yskänlääkettä hetulaan vetänyt Bill Cosby. Villapaidan värit tanssivat silmissä.
