Juuri toimintansa lopettaneen Marylandin laulaja Ville Härkönen lähestyy uudella yhtyeellään populaarimusiikkia varsin eri kantilta. Tanssittavan ja mahtipontisen brittipopin sijaan seikkaillaan pienieleisissä, amerikkalaisesta perinteestä ammentavissa maisemissa. Velvet-yhtyeineen Ville tekee melodista ja paikoin rokkaavaa nykykantria esimerkiksi Office Buildingin tapaan.
Albumi on taidokas näyte perinteisestä, laadukkaasta laulunkirjoittamisesta. Sävellysten kiinnostavuus syntyy kiehtovan surumielisistä melodioista ja kotoiseen iskelmäperinteeseen nyökkäävistä vaikutteista, joista jo Marylandissa oli selviä kaikuja. Laulukielestä huolimatta ollaan siis lähempänä Kari Tapiota kuin Ryan Adamsia, mikä on jo omaperäisyyden kannalta pelkästään hyvä asia. Tyylillisesti liikutaan At The Gatesin raivokkuuden ja tuutulaulumaisen I Will Take The Chancen välillä, kuitenkaan stetsonia päästä laskematta.
Ensikuunteluilla toteutus tuntuu jopa demomaisen raa’alta, mutta pidemmän päälle levyssä ihastuttaa juuri sen konstailematon ja rehellinen ote. Ja vaikka sovitusten pohjana on perinteinen, akustispohjainen folkrock, on lauluja maustettu yllättävilläkin kitarasovituksilla ja muilla herkuilla. Esimerkiksi kaunis valssi Madelyne kasvaa haitarin ja taustaulinoiden siivittämänä huimiin tunnelmiin.
Aivan nappisuoritus debyytti ei kuitenkaan ole. Villen komeasta ja persoonallisesta äänestä ei ole saatu kaikkia sävyjä irti. Samoin levystä ei vielä välity Velvetin bändisoundi, vaan lopputuloksessa on hajanaisuutta. Hieno pelinavaus kuitenkin.