XL: Surreal

Arvio julkaistu Soundissa 02/2002.
Kirjoittanut: Jouko Ruokosenmäki.
Suomesta löytyy yllättävän paljon musikantteja, jotka osaavat työssään risteyttää ilkikurisen hupailun ja liki paatoksellisen tunteenpalon. XL:n Surreal välttelee tehokkaasti karsinointia ja singahtelee kepeästi kansallisromanttisesta äänimaisemasta moderneihin tehdassoundeihin.

Arvio

XL
Surreal
Pohjola Records

Suomesta löytyy yllättävän paljon musikantteja, jotka osaavat työssään risteyttää ilkikurisen hupailun ja liki paatoksellisen tunteenpalon. XL:n Surreal välttelee tehokkaasti karsinointia ja singahtelee kepeästi kansallisromanttisesta äänimaisemasta moderneihin tehdassoundeihin. Sillisalaattia osaavat laittaa useammatkin, mutta Arttu Takalon taito luoda kauniita, alitajunnassa resonoivia melodioita sekä Jarmo Saaren pistämätön riffitaju luovat levylle selkeän ilmeen ja jännitteen. Surrealin musiikki syntyy vastakohdista, esimerkiksi alkuminuuttien ranskalaishuokauksilla kuorrutettu tunnelmointi jyrätään Sir Realin slaavilaisilla tunnelmilla ja kashmirmaisilla kitarakuvioilla. Yhdessä ärjysti vellovan nimikappaleen kanssa tämä rivakka menopala muodostaakin yhden levyn kohokohdista.

Keskeiseksi tekijäksi noussut ihmisääni antaa XL:n musiikille entistä persoonallisemman ilmeen. Evil Spirit hyödyntää Dj Bunuelin tekstitaitoja, samoin liki groteskiksi äityvä Toledo, jonka armottoman kaupunkikaaoksen jälkeen levyn lopettava YouAndTheStars-AndTheMusic on kuin balsamia verestäville haavoille. Turhia lauluja ei joukosta löydy, tosin Avanto-kappaleen intomielisen gustavsonmaiset hokemat tekevät muuten mainiolle sävelmälle hieman hallaa.

Kansainvälisistä elementeistä huolimatta Surreal kuulostaa perin suomalaiselta levyltä – ja erinomaiselta kokonaisuudelta. 

Muut artistin levyarviot

Lisää luettavaa