Drive-inin kautta kohti lamaa – Parasta juuri nyt -soittolistalla jatkoa saaneita paluita

30.1.2018 18:27

Soundin Parasta juuri nyt on viikoittain päivittyvä Spotify-soittolista, jolta löytyvät raikkaat, tuoreet ja huomionarvoiset uutuusbiisit niin koti-Suomesta kuin ulkomailta.

Maj Karma teki kiitellyn paluun suomenkielisen raskaan rockin kermaan vuoden 2016 Peltisydän-albumillaan. Viime viikolla bändi julkaisi uuden Lama lama lama -singlen, joka löytyy myös toukokuun neljäntenä päivänä julkaistavalta 101 tapaa olla vapaa -levyltä. Maj Karman alkuperäinen suunnitelma oli tehdä tuleva kymmenennestä studiotuotoksestaan tripla-albumi, mutta bändi päätti luopua tästä suunnitelmasta, koska Herra Ylpön mukaan tuo visio ”olisi saattanut pahimmassa tapauksessa muuttua aikamoiseksi ikuisuusprojektiksi”.

Ylppö kertoi Soundille myös, että tulevasta Maj Karma -albumista on määrä tulla bändin faneille helpommin sulateltava kuin Peltisydämestä. Luvassa on metallisen suoraviivaista paahtoa, vaihtoehtoisempaa rokkia sekä sopivissa määrin taiteellisempaa osastoa. Ainakin Lama lama laman perusteella Maj Karma jaksaa potkia yhä vuonna 2018, joten jääkäämme odottamaan toukokuuta.

Yllätysjulkaisuista on tullut viime vuosien aikana yhä suurempi trendi. Ilman ennakkovaroitusta maailmaan pudotetut levyt voi nähdä helposti vastapainona kuukausien mittaisille promokiertueille ja ”hypen nostattamiselle”, jotka tänä päivänä ovat yhä suuremmassa roolissa genressä kuin genressä. Mitä Beyoncé tekee edellä, niin sitä seuraavat tietenkin At The Drive-In. Viime vuonna paluun post-hardcore-juurilleen tehneet entiset The Mars Volta -muusikot pistivät viime perjantaina ulos kolmen biisin mittaisen Diamanté-EP:n, jolta löytyy myös Despodent At High Noon -kappale. Mutta onko Diamantén nimen ja Beyoncén rimmaaminen pelkkää sattumaa? En usko.

Soittaako nimi Simple Minds kelloja? 1980-luvulla nuoruutensa eläneiden (ja tuon aikakauden teinielokuvien fanien) mieleen on taatusti jäänyt bändin The Breakfast Club -leffassa soinut Don’t You (Forget About Me) -hitti, mutta toisin kuin monet muut aikakautensa syntetisaattoribändit Simple Minds on yhä pystyssä ja voimissaan. Viimeksi Big Music -albumilla (2014) kuultu skotlantilaisbändi julkaisee tulevana perjantaina uransa 18. studioalbumin Walk Between Worldsin, jolta irrotettu Sense Of Discovery soi vähintäänkin yhtä mahtipontisesti kuin levyn nimi antaa ymmärtää.

Mitä muuta tämän viikon Parasta juuri nyt -soittolistalla on tarjolla? Kotimaista väriä edustavat Tuomas Holopaisen, Johanna Kurkelan sekä Nightwish-soitinvelho Troy Donockleyn Auri, toisen albuminsa julkaiseva oululainen Nuoret Marttyyrit (Vieraille-levy on muuten kuunneltavissa ennakkoon täältä), muille maille haikaileva Matti, kuinkas muutenkaan kuin turkis päällä auringonlaskussa poseeraava Einari Stylman sekä pörröisiä anteeksipyyntöjä esittävä Superbeat.

Tuoretta kansainvälistä uutuusmusiikkia listalla edustavat myös vuoden ensimmäisessä Soundin numerossa haastateltu Franz Ferdinand, amerikkalaista syyllisyyttä poteva (ei kuitenkaan amerikkalainen, vaan uusiseelantilainen) Unknown Mortal Orchestra sekä Three Days Grace.

Soundi.fi: Parasta juuri nyt (5/2018):

Lisää luettavaa