Hymnejä hölmöille ja suomipunkin pioneereja – Parasta juuri nyt listaa kuumia uutuuksia viileään tunnelmaan

Penniless

Mukana tällä viikolla niin Pellejä kuin pennittömiäkin.

Soundin Parasta juuri nyt on viikoittain päivittyvä Spotify-soittolista, jolta löytyvät raikkaat, tuoreet ja huomionarvoiset uutuusbiisit niin Suomesta kuin ulkomailta.

Jo 1980-luvun loppupuolella Nakkilassa perustettu alternative rock -yhtye Penniless (alkuperäiseltä nimeltään Penniless People Of Bulgaria) aktivoitui aiemmin tänä vuonna viiden vuoden levytystauon jälkeen. Tuore Anthem For The Suckers -sinkku edeltää marraskuussa julkaistavaa Pennilessin uran kymmenettä albumia, joka kantaa nimeä X.

Pennilessin kotipaikkakunta muisti poikiaan muuten syyskuun viimeisenä päivänä nimittämällä bändin Nakkilan Nahkiaisparoniksi. Viisikkoa ennen Nakkilan Nahkiaisparoneiksi/-paronittariksi ovat valittu muun muassa Simo Frangén, Milla Jauho ja Timo Koivusalo.

X:n julkaisua Penniless juhlistaa muun muassa kiertämällä hieman nuoremman polven satakuntalaisrokkareiden, Disco Ensemblen, kanssa 75-prosenttisesti ulvilalaisen ja 25-prosenttisesti porilaisen bändin jäähyväiskiertueella.

Todellisesta yllätyspaluusta voi puhua myös Pelle Miljoona Oy:n kohdalla. Loppuvuodesta tunnetuimmalla kokoonpanollaan takaisin lavoille hyppäävä legendaarinen suomipunk-yhtye julkaisi tänä maanantaina uutta materiaalia kevyen 38 vuoden tauon jälkeen. Marraskuussa kokonaisuudessaan julkaistavan Anna soihtusi palaa -ep:n nimikkokappale löytyy Soundin Parasta juuri nyt -soittolistalta ja mukana on tietenkin tähtikokoonpano Pelle Miljoona, Andy McCoy, Sami Yaffa, Tumppi Varonen ja Ari Taskinen.

Mikäli sielukas rockmusiikki on lähellä sydäntäsi kannattaa australialaisen Kingswoodin nimi painaa mieleen. Alun perin Queens Of The Stone Age -henkisen stoner rockin puolelle kallistunut yhtye muutti reseptiään viime vuonna julkaistulla After Hours, Close To Dawn -kakkosalbumillaan ja nelikon uutukainen Messed It Up -sinkku jatkaa groovaavasti siitä, mihin edellisellä kokopitkällä jäätiin.

Näiden tärppien lisäksi löydät Parasta juuri nyt -soittariltamme uutta musiikkia muun muassa kasvukipuja, juhlimista, deittailua, feminismiä ja burnoutia käsittelevän Sad Bangers -albumin julkaisseelta LCMDF:ltä, tukea murtuneille mielille tarjoavalta Ricky-Tick Big Bandilta & Julkiselta Sanalta sekä pitkästä aikaa hieman raskaamman vaihteen silmään heittäneeltä Muselta.

Tältä kuulostaa Soundin Parasta juuri nyt -soittolista: