”Tässä näkyy hyvin genrerajat ylittävä JKL-musaskenen yhtenäisyys” – Parasta juuri nyt -soittolistan vieraana Founding Neverland Suomen Ateenasta

Vilppu Johansson

Jyväskyläläisten ohella soittolistalta löytyvät myös rakkaimpansa erossa menettänyt punkkari sekä monia muita tuoreita kappalenostoja.

Soundin Parasta juuri nyt on viikoittain päivittyvä Spotify-soittolista, jolta löytyvät raikkaat, tuoreet ja huomionarvoiset uutuusbiisit niin Suomesta kuin ulkomailta.

Jyväskyläläinen moderniin rockiin popin ja metalcoren elementtejä yhdistelevä Founding Neverland oli viime vuonna esillä Soundin Nuoret ja raikkaat -juttusarjassa. Nyt reilu vuosi myöhemmin Neverlandin miehet ovat takaisin tapetilla bändin nimeä kantavan EP:n tiimoilta.

Finding Neverland -elokuvasta innoituksen nimeensä napannut yhtye kutsui perjantaina julkaistun EP:n Saviours / Saints -kappaleelle kotikaupungistaan ponnistavan Lost Societyn laulaja Samy Elbannan. Biisi, joka syntyi turhautumisesta ihmisarvon vähäiseen arvoon maailman konflikteissa, on ollut olemassa pitkään, bändi tietää kertoa.

Saviors / Saints on ollut biisinä olemassa jo vuodesta 2013. Se pyöri pitkään meidän live-setissä työnimellä ”PUNKIMÖYHY” -joka kuvaa hyvin biisin lähtökohtia. Biisi oli alunperin hyvin pitkälti täyttä paahtoa alusta loppuun, joten kun otimme sen EP:lle käsittelyyn, halusimme tuoda siihen lisää vaihtelevuutta ja modernimpaa otetta. Biisin teema ja sanoma ovat olleet myös alusta asti läsnä ja tulleet vuosi vuodelta valitettavasti vain ajankohtaisemmaksi, laulaja Juuso Pitkänen kuvailee.

Mistä keksitte pyytää kotikaupunkinne kasvatti Samy Elbannaa mukaan raidalle? Onko Samy tuttu jo pitemmältä ajalta?

– Se tapahtui oikeastaan aika luonnollisesti. Samyn kanssa ollaan lähdetty samoista kellareista ja tunnettu vuosia. Lost Societyn kanssa soitettiin samoja nuokkarikeikkoja back in the day. Meillä oli jo pitkään ollut puhetta, että olisi siistiä duunata tähän biisiin jotain kimpassa ja kun pyydettiin Samya käymään meidän studiolla, oli biisi purkissa parissa tunnissa! Tässä näkyy hyvin genrerajat ylittävä JKL-musaskenen yhtenäisyys. Täällä on pitkään ollut vahva ”me vastaan muut” -mentaliteetti ja jengi jeesaa toisiaan ja pitää toistensa selustaa no matter what, kitaristi Jesse Keihäsvuori hehkuttaa.

Mitä on luvassa seuraavaksi?

– Meillä alkaa uutta biisimateriaalia olemaan jo hyvin kasassa ja maistiaisia uudesta setistä voi kuulla meidän tulevilla keikoilla muun muassa Lost In Music -festivaaleilla lokakuun neljäs päivä. Nyt kun vauhtiin ollaan päästy, aiotaan jatkaa tästä isommalla vaihteella. Eli lisää kovia biisejä ja kovia juttuja on tulossa. Stay tuned! rumpali Leo Puranen lähettää terveisinä.

Founding Neverlandin ohella Parasta juuri nyt -soittolistalta löytyy uutuuksia niin rakkaudessa päähän potkitulta Pää Kiiltä, lupaavasti julkaisemattomien Badding-kappaleiden pariin hypänneeltä Ville Valo & Agentsilta, ”sielukkaaksi ja eläimelliseksi” itseään kuvailevalta Blue Eyed Sonsilta sekä sotamaalauksiin luottavalta Sofalta yhdessä Ringa Mannerin kanssa.

Ota alta haltuun Soundin Parasta juuri nyt -soittolista viikolla 39: