Tänään pidetään kotimaisen indiemusiikin lippua korkealla. Toisen kerran järjestettävä, suomalaisten indielevy-yhtiöiden kattojärjestön IndieCon organisoima Indiehour-tempaus kannustaa kuuntelemaan pelkästään suomalaista indietä – eli käytännössä tässä yhteydessä ei-major-levy-yhtiöiden julkaisemaa musiikkia – tunnin ajan, perjantain 26.3. klo 11–12.
Koska kehotus on mitä kannatettavin, on Soundi laatinut viime vuoden tapaan #indiehour-soittolistan. Soittarille on kuratoitu reilun tunnin verran uutta ja takuuhyvää suomalaista indietä. Skaala ulottuu rockista ja popista hiphopin kautta jazziin. Spotify-soittolistamme löydät yläpuoleta, tai linkin takaa täältä. Toki suosittelemme tukemaan artisteja ja lafkoja muinkin tavoin, etenkin nyt kun keikkailu ei ole mahdollista, eli kun löytyy mieleistä musiikkia niin ei muuta kuin suunta lähimpään levykauppaan tai nettiostoksille.
Soittolistalla on esimerkiksi Lyytin tänään julkaistu single, jonka aiheena on Helsingin pommituksesta vuonna 1944 selviytyneet jättiläislumpeen siemenet. Toki mukana on myös Euroviisu-toivomme Blind Channel. Lisäksi listalla on uutta musiikkia esimerkiksi artisteilta Huora, Wheel, Sara, Litku Klemetti, Laura Moisio, Varvara, Black Twig, Moon Shot, Jesse Markin ja Jori Sjöroos.