Kuulaskeutumishotelleja ja paholaisia valeasussa – Parasta juuri nyt -soittolistalla kesätunnelmaan johdattavia biisejä ja festivaalivieraita

14.5.2018 17:02

Soundin Parasta juuri nyt on viikoittain päivittyvä Spotify-soittolista, jolta löytyvät raikkaat, tuoreet ja huomionarvoiset uutuusbiisit niin Suomesta kuin ulkomailta.

Arctic Monkeys julkaisi kuumana perjantaina uuden Tranquility Base Hotel & Casino -albuminsa. Bändin fanit saivat odottaa uutta kokopitkää brittiyhtyeeltä lähes viiden vuoden ajan, sillä Monkeysin edellinen AM-albumi julkaistiin vuonna 2013. Yhdysvaltain ensimmäisen kuumatkan laskeutumispaikan mukaan nimetyltä albumilta ei julkaistu etukäteen yhtään singlejulkaisua, mutta bändi paljasti kuitenkin, että kyseessä on piano

Mutta saivatko fanit mitä odottivat bändiltä, joka nousi suosioon jo ennen ensimmäistä levyään? Sheffieldiläisyhtye tekee Tranquillity Base Hotel & Casinolla yllättävän käännöksen kitaravoittoisesta rockista kohti 70-lukulaiselta David Bowielta suuntaa saaneeseen scifi-tunnelmointiin. Perinteisempien arktisten apinoiden fanit voivat kuitenkin olla huoleti: tulevilla keikoilla kuullaan myös bändin vanhempaa tuotantoa, ainakin mikäli nokkamies Alex Turnerin BBC Radio 1:lle antamaa haastattelua on uskominen. Turner paljastaa myös, että vanhat sanoitukset punastuttavat, mutta tehtyä ei saa tekemättömäksi.

Kotimaisten kitaravallien ystäviä hemmotellaan uudella Teksti-TV 666:lla. Aiemmin EP-trilogiallaan ihastuttanut ja Soundin kannessakin komeillut seitsikko julkaisee syyskuun 7. päivä Aidattu tulevaisuus -debyyttikokopitkänsä. Ennen kesän festivaalikentälle suuntaamista Tekstarit julkaisivat kuitenkin tulevan albuminsa nimikkobiisin, joka herättää hyviä odotuksia tulevan varalle.

– Teksti-TV 666: 1,2,3 on edelleenkin loistava kokonaisuus, vaikka sen tekemisen olosuhteet olivat mitä olivat. Tulevan albumin myötä on otettu selkeä harppaus eteenpäin, sillä tällä kerralla nauhoitukset on tehty oikeassa studiossa. Albumilta löytyy meille ominaista ”perus-tekstari-tykittelyä”, vaikka toki yllätyksiäkin on luvassa, lupaili yhtyeen Tero Huotari maaliskuun Soundissa.

Parasta juuri nyt -soittolistalta löytyy tällä viikolla myös raikkaan kesäisiä säveliä muun muassa Afromikolta, raukean groovaavalta Raivolta, toivolle maljan kohottavalta New Deadlinelta sekä Jukka Orman ja Marjo Leinosen muodostamalta sielukkaalta BigFeet & LaLa -duolta. Tutustumisen arvoisista merten takaisista uutuuksista listalta löytyvät myös keskustelua herättäneen (ja väkivaltaisen) This Is America -videon julkaissut Childish Gambino, huhtikuun Soundissa haastateltu punk-legenda The Damned sekä kitaravelho John Mayer.

Soundi.fi: Parasta juuri nyt -soittolista näyttää viikolla 20 tältä:

Lisää luettavaa