Mitä Helvettiä Nyt Taas – ja monta muuta loistavaa uutuutta, Parasta juuri nyt -listallamme tietenkin

Hetkellinen helpotus marraskuun hirveyteen.

Soundin Parasta juuri nyt on viikoittain päivittyvä Spotify-soittolista, jolta löytyvät vastikään julkaistuista biiseistä ilahduttavimmat, itkettävimmät ja ajatuksia herättävimmät.

Se aika viikosta. Ihanaa.

Tällä haavaa parhaiden tuoreiden kipaleiden paraatissa vaikuttaa niin uuden polven vetreitä rockheppuleita (Itä-Hollola Installaatio, Antti Autio) kuin jo liukkahissa liemissä marinoituneita konkareitakin (Popeda, Metallica).

puk_murhalaulut_kansiViikkovieraana Täytyy ajaa suoraan -kappaleensa syntyhistoriaa kertaa Puk-yhtyeen Jussi Ojajärvi:

Kitara käteen, loilotusta ja parissa tunnissa biisi oli jo sanoitettukin. Klassinen tapaus, paitsi että hyvin harvinaista mulle. Murhalaulut-albumilta löytyy myös esimerkiksi Mitä on ihminen -niminen kappale, jonka sanoitus odotutti itseään viisi vuotta.

Tää autoilulauluhan on musiikillisesti tosi vanhanaikainen Puk-biisi. Asian tiedostaen jopa kierrätin säkeistön lopussa Yhtenä aamuna -debyyttisinkkumme bridgeä. Hoksasin, että jaa, meillähän on näihin sointuihin jo hyvä näppäily, laitetaan se tähänkin! Kyseessä on muutenkin varsin vitsaileva biisi, Nakkila mainittu, outoa kyllä. Vaikka kuolemastahan tuo tietysti sitten kertoo, minä kun olen kirjoittajana. Epäonnistuin vitsailussa.

Terveisiäkin satelee:

Hirveä marraskuu, mutta pysykää hengissä! Se on nyt tärkeää.

Mukaan listallemme mahtuivat tällä viikolla lisäksi: The Posiesin Ken Stringfellow’n (pääkuvassa) kanssa taltioitu Mitä Helvettiä Nyt Taas -single Tässä kylmässä kaupungissa, Perjantaibiisinäkin piipahtanut Matti Johannes Koivu -siivu Siinä on rakkautesi, Uuden Musiikin Kilpailuun suunnistavan My First Bandin Paradise, armoitetun jazz-diiva Macy Grayn usvaisen sorea The Heart, Husky Rescuen ja The Hearingin veikeä Pave Maijas -versiointi sekä varsin lupaavan 20-vuotiaan australialaislaulaja-lauluntekijä Clovesin räimeän säväyttävä Better Now.

Eikun selviytymään!

Soundi.fi: Parasta juuri nyt (viikko 47/2016)