Brasilialainen metalliveteraani Sepultura lyö pillit pussiin, uutisoi Blabbermouth. Yhtye jättää hyvästit keikkalavoille samalla kun juhlistaa 40 vuotista taivaltaan.
Celebrating Life Through Death -niminen rundi käynnistyy maaliskuussa Brasiliasta ja kestää kaikkiaan puolitoista vuotta. Eurooppalaisfanit pääsevät jättämään yhtyeelle jäähyväiset loka-marraskuussa 2024. Ainakaan toistaiseksi keikkakalenterista ei kuitenkaan löydy Suomea tai Pohjoismaita. Lämmittelijöinä retkellä toimivat Obituary, Jinjer and Jesus Piece.
”Sepultura on saapunut tiensä päähän ja päättänyt poistua tietoisesti ja suunnitellusti manan majoille”, yhtye toteaa lausunnossaan. ”Seuraavan puolentoista vuoden ajan aiomme juhlistaa 40 vuoden olemassoloamme uskollisten faniemme kanssa ympäri maailmaa. Juhlistamme menneisyyttä ja nykyisyyttä vielä viimeisen kerran.”
Yhtye kertoo lisäksi äänittävänsä 40 livebiisiä 40 eri kaupungissa ja julkaisevansa myöhemmin näistä koostetun kokoelman.
Alla yhtyeen tuore lehdistötilaisuus juhlallisuuksien/jäähyväisten tiimoilta.