910 000 dollaria Paul McCartneyn käsin kirjoittamasta muistilapusta – The Beatles -huutokaupassa myytiin muistoesineitä jälleen huimilla hinnoilla

Ringo Starrin tuhkakupistakin pulitettiin 32 500 dollaria.
13.4.2020 10:19

Julien’s Auctions järjesti viime perjantaina New Yorkissa huutokaupan, jossa myytiin The Beatles -yhtyeeseen liittyviä esineitä. Kovimmaksi tuotteeksi osoittautui Paul McCartneyn käsin kirjoittama Hey Jude -kappaleen muistilappu, jota käytettiin vuoden 1968 studioäänityksissä. Paperin hintalapuksi muodostui lopulta 910 000 dollaria eli reilut 832 000 euroa, mikä oli yhdeksänkertainen summa huutokaupan oman hinta-arvioon nähden.

The Guardian kertoo, että kaupan oli kaikkiaan yli 250 esinettä, joiden joukossa oli edellä mainitun muistilapun lisäksi muun muassa bändin logolla varustettu bassorummun kalvo yhtyeen ensimmäiseltä Pohjois-Amerikan-kiertueelta, josta maksettiin 200 000 dollaria eli lähes 183 000 euroa, Ringo Starrin Abbey Road -studiolla käyttämä tuhkakuppi hintaan 32 500 dollaria (noin 29 700 euroa) sekä puinen lava, jolla Beatles oli esiintynyt Liverpoolissa ennen suursuosioon nousuaan. Lavasta pulitettiin 25 600 dollaria eli noin 23 400 euroa.

Lisää luettavaa