AC/DC:n luukuttaminen saa kirurgit työskentelemään nopeammin ja tarkemmin, väittää tuore tutkimus

13.4.2022 21:38

Leikkaussalissa saattaisi olla paikallaan kajautella ilmoille AC/DC:tä ja/tai The Beatlesia, selviää Saksalaisessa Heidelbergin yliopistossa tehdyssä tutkimuksessa.

Tutkimuksessa vertailtiin musiikkigenren ja musiikin äänekkyyden vaikutuksia laparoskooppisen leikkauksen etenemiseen. Noviiseiksi laskettavat kirurgit kuuntelivat soft rockiksi luokiteltua The Beatlesiä sekä AC/DC:n hard rockia samalla kun heidän työskentelynsä nopeutta ja tarkkuutta analysoitiin.

Osallistujat työskentelivät kolmissa eri olosuhteissa: ilman musiikkia, kuunnellen musiikkia keskitasoisella äänenvoimakkuudella (45–50 dB) sekä musiikkia kovalla äänenvoimakkuudella luukuttaen (65–70 dB).

AC/DC:tä kuunnelleet kirurgit olivat nopeampia ja tarkempia työssään. Esimerkiksi viillon tekemiseen tarvittava aika putosi 236 sekunnista 139 sekuntiin ja tarkkuus lisääntyi verrattuna ilman musiikkia työskentelyyn.

The Beatlesin kuuntelu nopeutti myös toimintaa, mutta vain hillitymmillä äännevoimakkuuksilla. AC/DC:n kohdalla äänenvoimakkuuden nosto puolestaan lisäsi työskentelynopeutta.

”Yleisesti hyväksytty musiikkigenre oikealla äänenvoimakkuudella saattaa parantaa noviisikirurgien suoritusta laparoskooppisten leikkausten kohdalla”, tutkimuksen tuloksissa todetaan.

”Tuloksemme osoittavat, että sekä soft rock että hard rock voivat parantaa leikkaussuoritusta”, johtava tutkija Cui Yang kommentoi. ”Hard rockin kannalta positiivinen vaikutus oli erityisen huomattava kun musiikkia soitettiin kovemmalla äänenvoimakkuudella. On mahdollista että hyvin rytmikäs musiikki saattaa tarjota tempon, jolla voidaan ylläpitää työskentelyn nopeutta ja siten parantaa suoritusta.”

Voit käydä lukemassa tarkempia tietoja tutkimuksesta ja sen tuloksista täällä.

Lisää luettavaa