Ace Frehley vaatii Paul Stanleyltä anteeksipyyntöä Piss-kommentista – Uhkaa paljastaa ”törkyjä”, mikäli anteeksipyyntöä ei heru

"Nuo jätkät ovat puhuneet minusta paskaa siitä lähtien, kun ensimmäisen kerran lähdin bändistä", entinen Kiss-kitaristi sanoo.
30.3.2023 08:37

Kiss vieraili hiljattain Howard Sternin radio-ohjelmassa ja vierailun aikana laulaja-kitaristi Paul Stanley antoi hyvin vähätteleviä kommentteja yhtyeen alkuperäiskokoonpanoon kuuluneiden kitaristi Ace Frehleyn ja rumpali Peter Crissin soittokunnosta. Stanleyn mukaan Frehleyn ja Crissin kunto on syy siihen, miksi hän ei halunnut soittaa heidän kanssaan vuonna 2014 kun Kiss nimettiin mukaan Rock and Roll Hall of Fameen, eikä halua soittaa heidän kanssaan nytkään.

”Jos ihmiset näkisivät lavalla bändin, joka näyttäisi Kissiltä mutta kuulostaisi heiltä, meidän pitäisi vaihtaa nimeksemme Piss”, Stanley lohkaisi.

Tästäkös Ace Frehley otti nokkiinsa ja kertoi Eddie Trunkin radio-ohjelmassa vierailtuaan odottavansa nyt Stanleyltä virallista anteeksipyyntöä. Mikäli sellaista ei tipu, Frehley sanoo tekevänsä Stanleystä ja Kiss-basisti Gene Simmonsista sellaisia paljastuksia, että he joutuvat todelliseen liemeen.

”Haluan nyt sanoa Paul Stanleylle suoraan – ja Paul, jos et kuuntele, niin varmasti joku edustajasi on kuulolla – vaadin virallista anteeksipyyntöä ja sanojesi perumista seitsemän päivän sisään. Jos sellaista ei tule, palaan takaisin Eddie Trunkin ohjelmaan ja kerron Paulista ja Genestä sellaista törkyä, ettei kukaan osaa kuvitellakaan. Törkyä, jota en ole koskaan kertonut, koska olen sellainen kaveri, joka ei juoruile. Haluan puhua vain positiivisista jutuista”, Frehley toteaa.

”Olet lukenut kirjani. Olet lukenut Paulin ja Peterin kirjat. Nuo jätkät heittelevät usein muita bussin alle. Paul heitti kirjassaan jopa Genen bussin alle. Minä taas halusin tehdä hauskan, viihdyttävän kirjan, jossa oli mielenkiintoisia tarinoita. Sellainen minä olen. Mitä negatiivisiin juttuihin tulee, me kaikki olemme tehneet asioita, joita kadumme. Kun sain kirjan valmiiksi, tein 120-sivuisen luonnoksen, jossa kerron kaiken. Asianajajallani on se tallessa. Jos minulle tapahtuu jotain, hän lähettää sen New York Timesille, Rolling Stonelle, kaikille. He eivät siis voi uhkailla tai yrittää loukata minua, koska muuten he ovat kusessa. Se tuhoaisi heidän uransa.”

Frehleyn mielestä Paul Stanleyn kommentit kumpuavat turhautumisesta ja epävarmuudesta, jonka vuoksi tämä myös muun muassa turvautuu taustanauhoihin Kissin keikoilla.

”Nuo jätkät ovat puhuneet minusta paskaa siitä lähtien, kun ensimmäisen kerran lähdin bändistä. He ovat sanoneet minua narkkariksi, alkoholistiksi, epäluotettavaksi ja hankalaksi työkaveriksi. Mutta kun teimme MTV:n Unplugged-jutun, yhtäkkiä minulle tarjottiinkin miljoonia, jotta tulisin takaisin. Mitä tapahtui? Enkö olekaan enää narkkari vaan luotettava ja haluatte palkata minut taas?” Frehley toteaa.

”Viimeiset 15 vuotta heillä on ollut lavalla muita tyyppejä soittamassa Peterin juttuja ja Tommy (Thayer, Kissin nykyinen kitaristi) kopioi kaikki sooloni ja liikkeeni. Hän yrittää näyttää lavalla coolilta, mutta valitettavasti ei onnistu siinä. Mutta sitä katsotaan läpi sormien kaiken sen show’n takia. Minulle on aivan sama niin kauan kuin minä saan rahaa siitä.”

Lisää luettavaa