Alkuperäistä Woodstockia juhlistetaan massiivisella, 38 levyn kokoelmalla – Boksilla on toki myös reilusti hintaakin

Mukana kaikki vuoden 1969 festivaalin tähdet.

Ikonisesta ensimmäisestä Woodstock-festivaalista tulee tänä vuonna kuluneeksi puoli vuosisataa. Rhino julkaisee sen kunniaksi kokoelmaboksin, jonka massiivisin versio käsittää hulppeat 38 levyä. Mukana on siis kaikki vuoden 1969 festivaalin esiintyjät ja boksi sisältää kaikkiaan 432 biisiä, joista ennen julkaisemattomia on toista sataa. Mukaan on sisällytetty musiikin lisäksi myös kuulutuksia ja muuta äänimateriaalia.

Back To The Garden -kokoelman definitiivisimmän version hintalapullakin on tosin myös kokoa, sillä rajoitettu painos – joka sisältää myös Woodstock-elokuvan blu-rayn, kitarahihnan ja alkuperäisen käsiohjelman replikaation – maksaa hulppeat 799 dollaria eli reilut 700 euroa. Kokoelmasta julkaistaan toki myös hieman maltillisemmat 10 levyn ja kolmen levyn versiot. Tarjolla on lisäksi viiden vinyylin boksi.

”On olemassa laajoja kokoelmia, jotka ovat keskittyneet tiettyyn aikakauteen tai kiertueisiin – Grateful Dead esimerkiksi teki hyvää työtä tässä asiassa – mutta minun tietääkseni kukaan ei ole aiemmin yrittänyt esittää tällaista pitkäkestoista tapahtumaa tässä mittasuhteessa. Woodstock-nauhat antavat meille mahdollisuuden sooniselle aikamatkustuksella ja tavoitteeni on viedä kuulija takaisin vuoteen 1969”, hehkuttaa osatuottaja Andy Zax, joka on koonnut setin Steve Woolardin kanssa.

Alkuperäisen Woodstockin perustaja Michael Lang suunnittelee myös uutta Woodstock 50 -festivaalia, joka on tarkoitus järjestää elokuussa. Tapahtuman ohjelmakin oli jo ehditty julkistaa, kun päärahoittaja yhtäkkiä vetäytyi hankkeesta ja ilmoitti koko festivaalin peruuntuneen. Lang kuitenkin vakuuttaa tapahtuman toteutuvan suunnitelmien mukaan ja syyttää vetäytynyttä rahoittajaa koko homman sabotoimisesta.