Amorphis julkaisi tulevan albuminsa nimen ja kansikuvan – ainakin levyn ulkoinen habitus on kohdillaan

22.2.2018 13:16

Amorphis-leiri tiedottaa seuraavanlaisia uutisia: orkesterin seuraavan levyn nimi on Queen of Time, ja se ilmaantuu kuultavaksi 18. toukokuuta. Hyvä!

Kitaristi Esa Holopainen kuvailee tiedotteessa uutta levyä ”steroidiruiskeen saaneeksi Under the Red Cloudiksi”. Edellä mainittu albumi sai ilmestyessään vuonna 2015 varsin suopean vastaanoton, joten lausunto lupaa hyvää. Holopainen kertoo tuottaja Jens Bogrenin päästäneen suuruudenhulluutensa valloilleen levyn kanssa.

”Treenien ja esituotannon aikana meillä ei oikeastaan ollut käsitystä, kuinka suuret suunnitelmat Jensillä oli albumin suhteen. Välillä hän heitti ilmoille ajatuksia kuoroista ja oikeista jousista sekä orkestraatio-sovituksista, mutta ne taisivat mennä ’yeah right’-tyyppisesti kuuroille korville kunnes kuulimme lopputuloksen”, Holopainen kirjoittaa.

Levystä julkaistiin myös kansikuva, ja komealtahan tämä Jean ”Valnoir” Simoulinin tekemä kuvitus näyttää. Sanoittaja Pekka Kainulainen kertoo albumin tekstien olevan ”kaikuja muinaisten metsäkansojen ajoilta, jolloin ihmisen merkitys suhteutui syntymistä ja kuolemista sääteleviin kosmisiin voimiin” ja kehuu taiteilijan vanginneen teeman kansikuvaan onnistuneesti. Pikkuisen suuruudenhullu taitaa olla levyn konseptikin!

Lisää luettavaa