Arkajalat- ja Viimeinen kesä -elokuvista tuttu lapsitähti yllätti jamikeikalla – nousi lavalle tulkitsemaan Pink Floyd -klassikkoa

3.10.2016 12:27

Moni varmasti muistaa entisen lapsitähden Corey Feldmanin tämän elokuvista, joihin lukeutuu muun muassa The Goonies – Arkajalat (1985), Stephen King -filmatisointi Stand By Me – Viimeinen kesä (1986), The Gremlins (1984) ja The Lost Boys (1987). Monelle saattaa kuitenkin tulla yllätyksenä, että Feldman on tehnyt uraa myös muusikkona.

Feldman on julkaissut neljä albumia ja kiertänyt bändeineen Pohjois-Amerikassa. Miekkosen viimeisin julkaisu on joukkokampanjarahoitteinen Angelic 2 The Core -albumi, jolla laulajaa komppaa Corey’s Angels -yhtye. Bändi muun muassa esiintyi 16. syyskuuta Today Show’ssa esittäen Go 4 It -kappaleen vähintäänkin hämmentävän lavashow’n ryydittämänä.

Viime viikolla Feldman antoi Today Show’hun verrattuna hieman toisenlaisen esityksen noustessaan lavalle Hollywoodin Lucky Strikessa. Feldman esitti Pink Floydin Money-klassikon taitavan jamibändin säestyksellä ja täytyy sanoa, että voisihan tuon paljon huonomminkin vetää.

Paikalla olleen katsojan kuvaamaa materiaalia näet tuosta alta.

Lisää luettavaa