Bad Sauna julkaisi hyvän mielen singlen, jonka tekstissä näkyy myös tekijänsä pitkään kestänyt koirakuume

"Kai tämä laulu kertoo korona-ajoista ja siitä, kun on ikävä ystäviään", tuumaa laulaja-kitaristi Felix Lybeck.
3.1.2022 18:09

Bad Sauna julkaisee 14. tammikuuta uuden pitkäsoittonsa Potslojo. Tänään levyltä on julkaistu sen kolmas ja viimeinen singlelohkaisu Kun nään koiran (mun sydän sulaa), joka on yhtyeen mukaan kunnon hyvän mielen rokkihitti.

”Kai tämä laulu kertoo korona-ajoista ja siitä, kun on ikävä ystäviään. Olen myös huomannut, että pitkään kestänyt koirakuume on alkanut näkymään teksteissäni. Minulla on myös ikävä niitä aikoja, kun ei tarvinnut sen enempää suunnitella elämäänsä, kaikki vain jotenkin tapahtui. Biisi on hyvä ja onnistunut. Vähän niin kuin koko levykin”, kommentoi laulaja-kitaristi Felix Lybeck.

 

Lisää luettavaa