Behemothin uusi video on taas sitä osastoa, että bändin kotimaassa saattaa tulla sanomista

10.1.2019 09:08

Uskonto ei ole Puolassa leikin asia. Katolisella kirkolla on maassa paljon vaikutusvaltaa sekä kansan sydämiin että poliittisiin piireihin, mikä näkyy esimerkiksi siinä, että kirkon piirissä paljastuneita hyväksikäyttötapauksia on vaikea saada asianmukaisesti selvitettyä. Aborttilainsäädäntö on hyvin tiukka, seksuaalikasvatusta pantataan ja kirkkoa kritisoiviin puheenvuoroihin suhtaudutaan pahimmillaan aggressiivisesti.

Niinpä Behemothille on syytä nostaa hattua rohkeudesta sen suhteen, miten sumeilematta puolalaisyhtye hyökkää kirkon ja uskonnon kimppuun. Yhtyeen Ecclesia Diabolica Catholica -biisiin tehty video jatkaa tutulla linjalla, ja varsin näyttävästihän nuo piikikkäät kristukset on tekeleellä toteutettu. Tämä julkaisu ei varmasti auta bändin asemaa kotimaassaan: yhtyeen esiintymisiä on haluttu rajoittaa, ja johtohahmo Nergal on aiemminkin ollut käräjillä rienaamisen vuoksi. Mutta kun on asiaa, niin silloin pitää puhua.

Lisää luettavaa