Black Sabbathilta harvinaista herkkua: tältä yhtyeen ikiklassikko kuulosti vielä muutamaa viikkoa ennen julkaisuaan

20.11.2016 15:06

Black Sabbathilta ilmestyi lokakuun 28. päivä The Ultimate Collection -nimeä kantava kokoelma-albumi, jonka bonuksista löytyy harvemmin kuultu, vuonna 1970 Sveitsin Montreuxissa livenä nauhoitettu vaihtoehtoinen versio orkesterin Iron Man -klassikosta. Nyt tämä lyriikoiltaan totutusta poikkeava vetäisy on julkaistu Rhino Recordsin Soundcloud-sivulla ja voit kuunnella sen alta.

Samaan aikaan toisaalla: Kuten aiemmin uutisoimme, orkesterin kitaristi Tony Iommi vihjaili jo aiemmin, että uusi Black Sabbath -materiaali ei ole täysin poissuljettu mahdollisuus, mutta nyt mies on tarkentanut lausuntoaan showpaininympyröistä ja Fozzy-yhtyeestä tutun Chris Jerichon podcastissa. Iommi kertookin haastattelussa olevansa avoin paitsi albumin uuden äänittämispuuhille, myös yksittäisille festivaaliesiintymisille. ”En halua lopettaa soittamista. Ongelmani on kiertäminen. Jonain päivänä on vain pysähdyttävä ja todettava, että ’hei, olemme tehneet tätä nyt viisikymmentä vuotta, on ehkä aika miettiä tätä uudelleen'”, mies avaa nykytilannettaan.

Lisää luettavaa