Children Of Bodomista, Disco Ensemblestä ja Lapkosta tutut hahmot paiskaavat kättä – Moon Shot soittaa isolta soundaavaa rockia

Moon Shot vasemmalta oikealle: Mikko Hakila, Ville Malja, Jussi Ylikoski ja Henkka Seppälä.

Moon Shot esittelee nimikokoonpanonsa.

Viime viikolla tietoisuuteemme asteli Moon Shot -niminen yhtye, jonka kokoonpanoa ympäröi vielä tuolloin salaperäisyyden verho. Nyt verhot on vedetty syrjään ja bändi esittelee nimekkään miehistönsä: bändissä vaikuttavat nimittäin laulaja Ville Malja (Lapko), kitaristi Jussi Ylikoski ja rumpali Mikko Hakila (Disco Ensemble) sekä viime vuonna Children Of Bodom -yhtyeestä lähtenyt basisti Henkka Seppälä.

Ylikoski kertoo Soundin Timo Isoaholle Moon Shotin juurten ulottuvan aina vuoteen 2017 saakka.

– Aloin Mikon kanssa fiilistellä, että olisi siistiä perustaa uusi rockbändi. Tuumasta toimeen, ja ensimmäiset demot syntyivätkin sitten talvella 2018, sanoo Ylikoski.

– Mietimme varsin pitkään, että kuka voisi olla sopiva solisti. Syksyllä 2018 keksin tiedustella Villen kiinnostusta, ja häneltä sitten löytyikin intoa.

Entä miten Children Of Bodomin basisti päätyi mukaan?

– Tehtiin jo viime loppukeväästä Bodom-kavereiden – rumpali Jaska Raatikainen ja kosketinsoittaja Janne Wirman – kanssa iso ratkaisu. Siis että lopetetaan yhtyeen riveissä… Ville sattui sitten kuulemaan tästä päätöksestä erään tutun kautta, ja hän kysyikin minua basistiksi tähän uuteen bändiin. Kiinnostukseni heräsi saman tien, sillä olen diggaillut vuosien aikana niin Lapkoa kuin Disco Ensembleäkin, kertoo Seppälä.

Yhtye on solminut keikkamyyntisopimuksen Fullsteam Agencyn kanssa ja studiosessiot ovat parhaillaan käynnissä. Mikäli aikataulut vain pitävät, sanoo Ylikoski yhtyeen julkaisevan ensimmäiset biisinsä alkusyksystä. Debyyttikeikka saattaa puolestaan tapahtua jo kesällä.

Millaista musiikkia Moon Shotilta sitten on luvassa?

– Englanninkielistä, isolta soundaavaa rockia. Valmiita tai lähes valmiita biisejä löytyy noin viisitoista, mutta demoasteella olevia kappaleita on jo nelisenkymmentä, Ylikoski avaa.