David Hasselhoff muistelee, millaista oli astua lavalle Iron Maidenin jälkeen – ”Luulin sadantuhannen katsojan häipyvän paikalta”

18.12.2020 21:50

Viihdetaiteilija David Hasselhoff sanoo Consequence Of Soundin haastattelussa lukeutuvansa Metallican ja Iron Maidenin faneihin.

Aihe nousi esiin miehen keskustellessa tuoreesta Through The Night -heavy metal -kappaleestaan (jonka videon voit katsoa tästä).

”Totuus on, että tein sen kun sitä tarjottiin ja se oli hauskaa”, Hasselhoff kertoo. ”Ja koska [CueStackin] Martin [Kames] oli tehnyt niin uskomatonta työtä kahdessa viimeisimmässä konsertissani — hän teki kaikki taustakankaat ja ne räjäyttivät tajuntani. Lisäksi [CueStackin] kitaristi Bernth [Brodträger] räjäytti hänkin tajuntani. He lähettivät kappaleen minulle.”

”Olin saanut kuulla levy-yhtiöltäni että minulla on heavy metal -seuraajakuntaa, ja sekös pisti naurattamaan”, Hasselhoff jatkaa. ”Katsoin yleisöä [eräässä konsertissani], ja näin joitain heavy metal -tyyppejä ja ajattelin, että ’Vau.’ Tein kappaleen nimeltään True Survivor Kung Fury -elokuvaan. Tein [coverin David Bowien] Heroesista Tyler Batesin kanssa, ja se oli siisti juttu ja oikeasti raskasta rokkia.”

Samassa yhteydessä Hasselhoff muistelee, miltä tuntui nousta lavalle Iron Maidenin jälkeen itävaltalaisfestivaaleilla vuonna 2014.

”Olen iso Metallica-fani. Olen Iron Maidenin fani, ja esiinnyin kerran heidän jälkeensä Nova Rock -nimisessä konsertissa”, mies muistelee. ”Voit tarkastaa sen. Sanoin, että ’Esiinnyn Iron Maidenin jälkeen — matskunihan on juustoista poppia!’ Siellä oli noin 130 000 katsojaa. Ajattelin, että 100 000 katsojaa häipyisi paikalta ja sinne jäisi vielä 30 000. Kukaan ei kuitenkaan lähtenyt. Kaikki tulivat katsomaan minua. Se oli hämmästyttävää. Jopa Iron Maiden jäi paikalle katsomaan keikkaani.”

”Kaikilla on lapsuutensa ja varttuessaan he laulavat yhä edelleen samoja biisejä kuin lapsina”, Hasselhoff jatkaa. ”Kappaleeni eivät välttämättä ole maailman parhaita, mutta ne olivat hyviä kun olit 8–18-vuotias, ja ne ovat jääneet heidän mieliinsä.”

Lisää luettavaa